Tiivistelmä. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia ilmiöitä ovat oppiminen ja hyvinvointi sekä miten ne ovat yhteydessä toisiinsa. Aihetta tarkastellaan kasvatustieteellisen näkökulman lisäksi sosiaalisesta, psykologisesta ja biologisesta näkökulmasta. Koska ihminen on sosiaalinen olento, kaikki kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen liittyvät prosessitkin tapahtuvat aina vuorovaikutuksessa toisten ihmisten ja ympäristön kanssa. Myös vallitseva kulttuuri ja yhteiskunta, jossa elämme ovat aina läsnä oppimistilanteissa.
Ihmisen hyvinvointi on suhteellinen käsite, koska se tulee usein näkyväksi vasta suhteessa pahoinvointiin. Yksi tapa määritellä hyvinvointia on ajatella se kokonaisuutena, johon kuuluvat fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Fyysisellä hyvinvoinnilla voidaan yksinkertaistaen tarkoittaa fyysiseen terveyteen liittyviä asioita, psyykkisellä hyvinvoinnilla mielen terveyteen liittyviä asioita ja sosiaalisella hyvinvoinnilla sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä asioita. Hyvinvointia on tutkittu muun muassa siitä näkökulmasta, millaiseksi yksilö kokee oman elämänlaatunsa. Toisaalta sitä on tarkasteltu myös tyytyväisyyden ja positiivisten tunteiden näkökulmasta.
Oppiminen ja hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa monella tavalla. Yhteys näkyy jo varhaisessa vuorovaikutuksessa. Jos yksilön perustarpeet eivät täyty, normaali kasvu ja kehitys eivät ole mahdollisia. Oppimisprosessissa negatiiviset tunteet voivat kuluttaa yksilön voimavaroja ja viedä voimia tehtäviin keskittymiseltä. Tämä voi puolestaan aiheuttaa epäonnistumisen kokemuksia ja saada oppijan luovuttamaan helposti. Toisaalta positiiviset tunteet ja onnistumisen kokemukset oppimistilanteissa tukevat oppimista. Fyysisen aktiivisuuden on todettu parantavan kognitiivisia toimintoja ja oppimista ja hyvillä sosiaalisilla suhteilla on myös todettu olevan yhteys oppimiseen. Oppimisvaikeuksista kärsivillä on muita suurempi riski esimerkiksi mielenterveyden ongelmiin. Koska oppimisen vaikeudet ovat usein kehityksellisiä, ei yhteyttä voida suoraan selittää sillä, että oppimisen vaikeudet aiheuttaisivat mielenterveysongelmia tai toisinpäin. Sen sijaan yhteyden on arveltu johtuvan muun muassa perinnöllisistä syistä, hermoston toiminnasta tai tarkkaavaisuusongelmista.
Pedagogisen toiminnan teoria koostuu neljästä eri osa-alueesta: sivistyksellisyydestä, vaatimuksesta itsenäiseen toimintaan, kulttuurisesta presentaatiosta sekä kulttuurisesta representaatiosta. Oppiminen voidaan nähdä pedagogisen toiminnan teorian valossa ilmiönä, joka mahdollistuu vain, jos oppija on sivistettävissä ja hänen hyvinvointinsa taso mahdollistaa itsenäisen toiminnan sekä kulttuurisen ja sosiaalisen kanssakäymisen ympäristön ja ihmisten kanssa
