Miksi intellektuellit aina lyllertävät Torniin?:älymystön suhde kansanluonteeseen, kulttuuriin sekä demokratiaan vuosien 1937–1972 välisenä aikana Pidot-kirjasarjassa
Tiivistelmä. Tutkielma tarkastelee suomalaisen eliitin ja sivistyneistön suhtautumista kansanluonteeseen, kulttuuriin ja demokratiaan vuonna 1937 ilmestyneessä Pidot Tornissa -keskusteluteoksessa ja sen vuosina 1954, 1963, 1972 sekä 2002 ilmestyneissä "jatko-osissa". Tutkimuksessani pohdin, millaisen kuvan keskustelijat rakentavat asenteistaan ja näkemyksistään sekä kuinka yhteiskunnallisten tapahtumien voidaan katsoa vaikuttaneen näkökulmiin. Pidot-kirjasarjan voi katsoa heijastavan suomalaisen (suomenkielisen) älymystön asenteita, keskeisiä mielenkiinnon kohteita sekä kulttuurillisesti merkittäviä teemoja eri vuosikymmenillä.
Tutkielma etenee kronologisesti ja teemoittain. Pääsääntöisesti analysoin aineistoa tarkan lähiluvun ja kontekstualisoinnin avulla. Historiallisen kontekstin vaikutuksen osalta on huomioitu aikakauden merkittävimmät yhteiskunnalliset tapahtumat ja niiden mahdolliset vaikutukset keskusteluihin.
Tutkimus osoittaa, että sivistyneistön ja eliitin suhde kansaan on ollut hyvin monisäikeinen. Yhteiskunnallisesti eliitti ja kansan muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden. Eliitin näkökulmasta ero kansaan on kuitenkin säilyttänyt asemansa vuosikymmenien ajan. Keskusteluiden perusteella korostuu keskustelijoiden epäilevä suhtautuminen kansaan ja ennen kaikkea kansan kykyihin. Yhteiseksi piirteeksi kaikille teoksille voidaankin lukea tietynasteinen kansanluonteen negatiivinen stigmatisointi. Toisaalta kansa toimi edellytyksenä eliitin omalle olemassaololle. Mikäli kansa ei olisi kypsymätöntä, kykenemätöntä ja heikkolahjaista, mihin eliittiä ja sivistyneistöä olisi tarvittu? Eliitin ja sivistyneistön asema kulttuurin ylläpidossa säilytti niin ikään asemansa. Vielä vuoden 1937 Pidoissa kulttuurin katsottiin kuuluvan lähinnä vain eliitille. Seuraavien vuosikymmenien aikana kansankulttuurin olemassaolo kuitenkin tunnistettiin ja sen merkitys kasvoi vakiinnuttaen lopulta asemansa kulttuuritarjonnassa. Korkeakulttuuri säilytti kuitenkin asemansa, ollen jotain, joka oli vain eliitin tavoitettavissa. Tällä haluttiin hakea eroa ennen kaikkea kansan edustamaan massakulttuuriin. Eliitin näkökulmasta kulttuurin ohjauksen ja kontrolloinnin tarve säilytti asemansa läpi vuosikymmenien. Vaikka yhteiskunta kehittyi rakenteellisesti sekä poliittisesti vuosikymmenien aikana, eliitin itsensä korottava asenne suhteessa tavalliseen kansaan on säilynyt läpi vuosikymmenien. Demokratisoituminen nähtiin eliitin näkökulmasta yhtä aikaa mahdollisuutena sekä uhkana. Demokratian ohjaukseen katsottiin tarvittavan ennen kaikkea eliitin omaamaa laajakatseisuutta ja kyvykkyyttä vastapainoksi kansan kapeakatseiselle materialistiselle maailmankuvalle. Yhteiskunta ja sen arvot muuttuvat mutta eliitti jatkaa omaa kamppailuaan keskiluokkaistuneessa yhteiskunnassa
