Pienen julkisen rakennuksen korjaussuunnitelma:Toppilan Seuratalo

Abstract

Tiivistelmä. Työssä perehdyn niin kulttuuri- kuin rakennushistoriallisesti merkittävään Toppilan Seurataloon sekä laadin rakennukselle korjaussuunnitelman. Työ muodostuu ryhmä- sekä yksilötyöosasta. Ryhmätyöosuudessa selvitimme rakennuksen historiaa, jonka perusteella myös arvotimme rakennuksen ominaispiirteitä. Laadimme myös säilyneisyyskartan rakennuksessa nykypäivänä nähtävistä rakenteista sekä historian varrella tehdyistä muutoksista. Yksilötyössä lähdin toteuttamaan suunnitelmaa kunnostavasta sekä entisöivästä lähtökohdasta. Tavoitteenani oli palauttaa rakennukseen sen alkuperäinen juhlavuus, kuitenkin turhan suuria sekä peruuttamattomia ratkaisuja välttäen. Seuratalo sijainti aivan voimalaitoksen vieressä asetti suunnittelulle sekä käytölle useita haasteita. Piha-alueen käyttö on rajallista, joten suurin suunnittelutyö on kohdistunut sisätiloihin. Ympäristön tunnelma seuratalon välittömässä läheisyydessä on jo 1900 luvulta asti ollut vahvasti teollinen sekä työkeskeinen. Seuratalo sijaitsee Toppilassa mukavien yhteyksien varrella keskustasta sekä suurista asuinalueista ja kävelymatkan päässä merenrannasta. Alun perin työväelle rakennettu seurahuone edustaa sosiaalisen yhteisön tärkeyttä ihmisten elämässä. Lähes sadassa vuodessa yhteisön merkitys ei lainkaan ole vähentynyt. Työelämän yhteisöllisyyden sekä työhyvinvoinnin kehittämiseksi Oulun alueella laadin Seuratalon tiloihin suunnitelman coworking tiloista. Sosiaalisena toimintana coworking on uudenlainen ympäristö, jossa yksityisyrittäjät sekä muut yksin työskentelevät voivat löytää työhyvinvointia edistävän yhteisöllisen työympäristön. Toiminto ja tilat tukevat hyvin toisiaan ja mahdollistavat rakennuksen säilymiselle ja ylläpidolle välttämättömän toiminnan. Rakennuksen historia tuo nykypäivän kiireiseen työelämään historian havinaa sekä funktionalismin henkeä

    Similar works