Moderni hirsikaupunki:tutkimushankkeen loppuraportti

Abstract

Tiivistelmä Oulun yliopiston Arkkitehtuurin tutkimusyksikössä vuosina 2016–2019 toteutettiin Moderni hirsikaupunki -hanke, jonka rahoittivat Pohjois-Pohjanmaan liiton kautta Euroopan aluekehitysrahasto sekä maakunnan hirsiyritykset. Hanke oli ajankohtainen, sillä hirsi on uusiutuvana rakennusmateriaalina ekologinen ja paikallinen. Lisäksi hirren käytöllä saavutettavat hyvät sisäilmaolosuhteet, ääniympäristö sekä rakenteellinen yksinkertaisuus ovat tehneet hirrestä ajankohtaisen materiaalin niin yksityisten kuluttajien kuin julkisten toimijoidenkin keskuudessa. Hankkeen ydintä on ollut, kuinka arkkitehtisuunnitteluun ja arkkitehtuuritutkimukseen liittyvillä keinoilla voitaisiin tukea hirsirakennusteollisuuden kykyä vastata kasvaneeseen kiinnostukseen. Hankkeen tavoitteena on ollut selvittää tarkemmin hirsirakentamisen markkinaosuuden kasvattamiseen liittyviä haasteita, etsiä niiden ratkaisemista tukevia toimintamalleja ja tuotantotapoja sekä tutkia kaupunkimaisempaan ympäristöön sopivan hirsirakentamisen uutta arkkitehtuuria niin suurten kuin pienten hirsikohteiden osalta. Hankkeen varsinaisena kohderyhmänä olivat mukana olleiden hirsialan yritysten ohella Oulun yliopistossa arkkitehtuurin tutkimusyksikössä toimivat tutkijat ja opiskelijat. Opiskelijaworkshopien, hirsiluentojen sekä opiskelijakilpailuiden avulla hirsirakentaminen on ollut yksikön koulutuksessa ja tutkimuksessa esillä huomattavasti aiempaa voimakkaammin. Hankkeeseen sisältyi esiselvitys-, suunnittelututkimus- sekä arviointivaiheet. Tämä raportti käsittelee kahta jälkimmäistä hankkeen vaihetta. Raportissa käsitellään myös hankkeeseen sisältynyttä Pudasjärven osahanketta, jonka toimenpiteet ovat vahvistaneet kaupungin roolia Suomen johtavana hirsikaupunkina, sekä tehneet hirsirakentamista tutuksi useille kohderyhmille erilaisten kohdevierailujen sekä suosittujen seminaarien kautta. Esiselvitysvaiheesta on julkaistu erillinen raportti v. 2017. Kaupunkimaisempaan ympäristöön sopivaa hirsirakentamisen uutta arkkitehtuuria etsittiin suunnittelututkimusvaiheessa, jonka perusteella esitetään useita konkreettisia ratkaisuita siihen, millaista tällainen arkkitehtuuri voisi olla hirsirakentamisen kontekstissa. Suunnittelututkimusvaiheen suunnitelmat sisältävät myös rakennustyyppejä, jotka voisivat olla potentiaalisia uusia aluevaltauksia hirsirakentamiselle, kuten town-house- ja kerrostaloja. Arviointivaiheessa lisättiin ymmärrystä hirsiarkkitehtuurista pääasiassa haastattelututkimuksen keinoin. Haastatteluita — joissa keskusteltiin tehdyistä suunnitelmista sekä hirsiarkkitehtuurista ja -teollisuudesta laajemminkin — toteutettiin mm. hankkeen pilottipaviljonkien yhteydessä Helsingissä ja Oulussa. Haastatteluiden kohteina olivat rakentamista ohjaavat viranhaltijat, rakennusalan ja arkkitehtuurin ammattilaiset, kuluttajat sekä yhteistyöyritysten toimitusjohtajat. Näiden lisäksi arviointivaiheessa kerättiin palautetta massakustomointiosioon liittyen kyselyiden, työpajojen ja haastatteluiden avulla. Tulosten perusteella hirsi koetaan todella positiivisena sekä ajankohtaisena, jopa trendikkäänä materiaalina. Toisaalta hirsi on hyvin ristiriitainen, jopa vaikea materiaali esimerkiksi ammattilaisten näkökulmasta. Hankkeessa tunnistettiin hirsitalojen suunnittelussa ja tuotteistamisessa tällä hetkellä olevan tiettyjä ongelmia, joihin massakustomoinnin hyödyntäminen voisi tuoda helpotusta. Korkealuokkainen hirsiarkkitehtuuri on materiaalilähtöistä. Toisaalta painumattomuus, jiirinurkat sekä viisteettömät hirsiprofiilit saavat hirsitalot näyttämään muiden nykyaikaisten pientalojen kaltaisilta. Vaarana on, että tietyt hirren erityispiirteet kadotetaan ja hirren positiiviset imagotekijät eivät enää välttämättä päde. Hirsi on konsepti, jota määrittää materiaali, muoto sekä käyttötarkoitus päällekkäin kasattavana rakennuselementtinä. Hankkeen myötä on luotu hyvä yhteys alueella toimiviin hirsiyrityksiin. Hankkeessa syntyneen tiedon perusteella yhteistyötä on hedelmällistä jatkaa yritysten toiminnan kehittämiseksi. Erityisen mielekästä olisi soveltaa nyt syntyneitä oivalluksia sekä ymmärrystä edelleen käytännön toteutuksia lähemmäksi

    Similar works

    Full text

    thumbnail-image