Tiivistelmä. Tutkielma tarkastelee J. E. Salomaan (1891–1960) historianfilosofista ajattelua teoksessa ”Historia ja nykyaika: Historianfilosofian ääriviivoja” (1960), keskittyen hänen näkemykseensä historiallisen tiedon filosofisesta luonteesta. Tutkielma käyttää aatehistoriallista näkökulmaa Salomaan ajattelun historiallisen kontekstin selvittämiseen, mutta myös filosofista näkökulmaa hänen esittämiensä argumenttien erittelyyn ja kriittiseen arvioimiseen. Salomaa oli vakaumuksellinen metodologinen dualisti, joka puolusti historian ihmistieteellistä erityisluonnetta omana aikanaan suosittua positivistista tieteenfilosofiaa vastaan. Tässä suhteessa hänen keskeisimmät vaikutteensa löytyvät 1800-luvun saksalaisesta idealismista, tärkeimpinä edustajinaan Wilhelm Dilthey (1833–1911) ja Benedetto Croce (1866–1952). Historiantutkimukseen liittyvissä tietoteoreettisissa kysymyksissä Salomaa nojaa vahvasti R. G. Collingwoodin (1889–1943) ajatteluun — todennäköisesti jopa enemmän kuin hän ”Historia ja nykyajassa” antaa ymmärtää. Salomaa käsittelee myös historian tieteellisyydelle ongelmallista, historiallisten lähteiden tulkintaan ja historiallisen tiedon esittämiseen liittyvää subjektiivisuutta, mutta ei kykene esittämään siihen varteenotettavaa ratkaisua. Salomaan ajattelu historiallisesta tiedosta on monien eri teoreetikkojen näkemyksistä koostettu omalaatuinen ja mielenkiintoinen synteesi, jota kuitenkin kokonaisuutena tuntuisi vaivaavan ajoittainen epäjohdonmukaisuus ja tietynlainen viimeistelemättömyys
