Tiivistelmä. Tässä kandidaatin tutkielmassa tarkastellaan seikkailukasvatuksen sekä elämys- ja seikkailupedagogiikan historiaa eurooppalaisesta näkökulmasta sekä niiden nykytilaa Suomessa. Seikkailukasvatus on opetusmenetelmä, joka keskittyy kasvatukseen ja opetukseen seikkailullisten sekä elämyksellisten toimintojen kautta ja pyrkii vaikuttamaan oppijaan kokonaisvaltaisesti. Seikkailukasvatuksessa keskeisiä asioita ovat oppijan haastaminen, yllätyksellisyys sekä reflektio. Seikkailut ovat kokemuksia, joita ei voi ennalta arvata. Tällaisten toimintojen kautta seikkailukasvatuksessa on pyrkimyksenä luoda oppijoille itsensä ylittämisen kokemuksia, mitkä puretaan reflektion kautta.
Seikkailukasvatuksen juuret ajoittuvat 1920-luvun Saksaan, jonne Kurt Hahn perusti omille pedagogisille ajatuksilleen pohjautuvan koulun. Myöhemmin sodan vuoksi Saksasta Englantiin pakoon lähtenyt Hahn vei pedagogiikkaansa Brittein saarelle ja sitä kautta lähtikin liikkeelle Outward Bound -liike, joka vaikuttaa seikkailukasvatuksen kentällä edelleen maailmanlaajuisesti. Suomeen seikkailukasvatus saapui 1980-luvulla lähinnä Matti Telemäen ja Steve Bowlesin toimesta ja sillä onkin nykypäivänä oma paikkansa suomalaisessa kasvatustyössä.
Ennen kaikkea Suomessa seikkailukasvatusta toteutetaan nykyään nuorisotyön kentällä, mutta myös peruskouluissa on otettu seikkailukasvatuksellisia menetelmiä käyttöön ja korkeakouluihin on syntynyt seikkailukasvatuksellisia koulutusohjelmia. Seikkailukasvatustoiminnalla ei ole vakiintunutta akateemista asemaa Suomessa, mutta sen tutkimusta ja toimintaa on viime vuosina pyritty organisoimaan
