Paikka ja paikan merkitys:Iin Illinsaari 1100–1300-luvuilla

Abstract

Tiivistelmä. Tutkimuksessani analysoidaan Iin Illinsaarta paikkana noin 1100–1300-luvuilla ja analyysin apuvälineenä käytetään kolmea seuraavanlaista paikan käsitettä: hautapaikka, asuinpaikka ja kauppapaikka. Kaikista edellä mainituista paikoista löydetään alueelta vihjeitä arkeologisten todisteiden kautta, sillä alue on ollut suhteellisen vilkkaan arkeologisen tutkimuksen kohde 2010-luvulla. Näin ollen paikalla on suoritettu useampi arkeologinen kaivaus sekä löydetty myöhäiseen rautakauteen/varhaiseen keskiaikaan sijoittuvaa esineistöä. Alueella suoritettujen kaivaustöiden tuloksena alueelta on löydetty niin ikään myöhäiseen rautakauteen/varhaiseen keskiaikaan sijoittuva kalmisto, asuinsija ja kremaatiopaikka. Tutkimukseni keskittyy tarkistelemaan Illinsaarta paikkana näiden arkeologisten kohteiden ja löytöjen kautta. Tutkimukseni pyrkii luomaan Illinsaaresta kokonaisvaltainen kuva ja luomaan näkemystä paikasta, joka syntyy eri arkeologisten kohteiden kokonaisuudesta. Lähtöoletuksena on, että alueen merkitystä paikkana on alleviivannut erityisesti liminaalisuus, joka juontaa juurensa paikan topografiasta. Illinsaaressa liminaalisuus ilmenee erityisen vahvasti paikallisen kuolemankulttuurin kautta, mutta se on myös helposti havaittavissa paikallisen asuttamisen ja kaupankäynnin kautta. Tutkimuksessani tuodaan ilmi, kuinka Illinsaaren merellinen maisema on tarjonnut paikalle erityisiä merkityksiä ja mahdollisuuksia. Tutkimukseni tarkistelee osittain sitä, miten edellä mainitut tekijät ilmenevät paikassa ja siellä eläneiden ihmisten kautta

    Similar works