Tiivistelmä. Tarkastelen tässä tutkielmassa kuvailevan kirjallisuuskatsauksen muodossa lasten vetäytymisen hetkiä päiväkotiympäristössä. Näissä hetkissä lapsi vetäytyy yhteisistä leikeistä tai ohjatusta toiminnasta. Hän ei pyri muiden mukaan vaan vetäytyy muista erilleen oman tekemisensä pariin. Näen lapsen aktiivisena toimijana, joka syystä tai toisesta vetäytyy ja tarkastelen vetäytymistä tilannesidonnaisena toimintana. Kohdistankin huomioni yksittäisen lapsen sijaan vetäytymisen hetkiin: millaisia ne ovat, mitä niissä tapahtuu? Millaisin tavoin vetäytymistä tuotetaan? Kuinka siihen suhtaudutaan?
Liitän tarkasteluni yhteenkuuluvuuden politiikan viitekehykseen. Yhteenkuuluvuuden ilmiötä on tutkimuksissa käsitelty kahdesta toisiinsa kietoutuvasta näkökulmasta: yhteenkuuluvuuden tunteen tai yhteenkuuluvuuden politiikan kautta. Jälkimmäisessä tarkastelu kohdistuu siihen verkostoon ja niihin tapoihin, joissa yhteenkuuluvuutta ja sen vastakohtana poissulkemista jatkuvasti rakennetaan ja tuotetaan. Yhteenkuuluvuus ja poissulkeminen ovat toistensa kääntöpuolia ja näkökulmaa vaihtaen samanaikaisesti läsnä. Yhteenkuuluvuutta ei ole olemassa ilman poissulkemista — eikä vetäytymistä ilman läsnäoloa ja yhteenkuulumista.
Yhteenkuuluvuutta ja ryhmässä toimimista painottavassa päiväkotiympäristössä lapset ilmaisevat tutkimuskirjallisuuden mukaan keskinäistä yhteenkuuluvuuttaan sanallisesti, fyysisesti sekä suhteessa materiaaliseen ympäristöön. Myös vetäytymistä tuotetaan samanlaisin keinoin: sanoin, teoin, suhteessa ympäristöön. Yhteenkuuluvuuksista ja poissulkeutumisista neuvotellaan ja niitä haastetaan. Yhteenkuuluvuutta voidaan tuottaa myös vetäytymisen hetkellä.
Tarkastelemistani tutkimuksista ja tutkimuskirjallisuudesta nousee vahvana esiin myös lasten ajoittainen kaipuu omaan rauhaan. Tämä asettaa kasvattajalle suuren haasteen: kuinka tunnistaa, milloin vetäytyminen kertoo siitä, että lapsi tarvitsee tilaa rauhoittua tai osallistua omalla tavallaan, milloin apua päästäkseen ryhmän mukaan
