”Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on”:yksilöllisyys varhaiskasvatuksessa

Abstract

Tiivistelmä. Kandidaatintutkielmamme käsittelee narratiivisen kirjallisuuskatsauksen keinoin yksilöllisyyden huomioimista varhaiskasvatuksessa. Tutkielmamme pohjalla toimii Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2016), jota täydentää aiheesta tehty tutkimus ja kirjallisuus. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa yksilöllisyys tulee esille useissa kohdissa, mistä voi päätellä, että yksilöllisyyden huomioon ottaminen on tärkeää varhaiskasvatuksen arjessa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2016, 19) todetaan muun muassa, että ”Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisenaan kuin hän on. Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi omana itsenään sekä yhteisönsä jäsenenä.” Tutkielmassa käsittelemme yksilöllisyyden huomioimiseen liittyvien tekijöiden lisäksi hieman myös muutamaa tekijää, joiden alle yksilöllisyys on vaarassa joissain tilanteissa jäädä, eli sukupuolta, monikulttuurisuutta ja ikää. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2016) mukaan yksilöllisyys tulee huomioida toimintakulttuurissa, joka kattaa muun muassa oppimisympäristön ja -käsityksen, työtavat ja vuorovaikutuksen. Nämä samat tekijät nousivat esille myös tutkimusmateriaaleissa, joita tutkimusta varten kävimme läpi. Toimintakulttuuria tulee muokata siten, että se ottaa huomioon erilaiset tarpeet, joita lapsilla on. Varhaiskasvatuksen oppimiskäsityksen tulee huomioida muun muassa lasten kiinnostuksen kohteet ja oppimisympäristön sekä lapsiryhmän moninaisuus ja yksilölliset tarpeet. Työtavoista esille yksilöllisen huomioimisen kannalta nousi havainnointi ja dokumentointi. Tavalla, jolla kasvattaja kohtaa lapsen sekä on hänen kanssaan vuorovaikutuksessa voi tulkita olevan myös vaikutuksensa

    Similar works