Abstract
This article focuses on the stories that practitioners tell about the touch in the context of professional early childhood education. Touch is a part of educational embodied practice to which personal experiences and cultural aspects intertwine. Our research is inspired by philosophy Maurice Merleau-Ponty’s philosophy of embodiment. Research data consists of two narrative group interviews. In the first group interview as a tuner of the discussion worked the video episodes’ which were filmed in practitioners’ everyday life in the day care center. These video episodes showed the moments where the practitioner and a child touched each other. In the second group interview participated the same three practitioners as in the first one. In the narrative group interviews the practitioners told and re-told their own experi ences about the touch. This proved to be significant way to reflect one’s own professional habits to touch. In the group interviews the practitioners emphasized the unconscious character of the touch, the child’s and the practitioner’s personal boundaries to the touch, the child as a touching and being touched and participating touch as a part of the pedagogy. Our research shows that becoming aware of one’s own ways to touch, the meaning of the touch in educational relationships deepens and it can be part of pedagogy in professional early childhood education.Tiivistelmä
Artikkelissa tarkastelemme kasvattajien kertomuksia kosketuksesta ammatillisessa varhaiskasvatuksessa. Kosketus on osa kasvatustyön ruumiillisuutta, johon kietoutuvat kasvattajien henkilökohtaiset kokemukset ja kulttuuriset tavat koskea ja tulla kosketetuksi. Tutkimuksemme innoittajana on toiminut filosofi Maurice Merleau-Pontyn ruumiillisuuden filosofia. Aineiston muodostavat kaksi päiväkodin kasvattajien kanssa käytyä kerronnallista ryhmäkeskustelua. Ensimmäisessä ryhmäkeskustelussa keskustelun virittäjinä toimivat kasvattajien päiväkotiarjesta kuvatut videoepisodit kasvattajan ja lapsen välisistä kosketushetkistä. Toiseen ryhmäkeskusteluun osallistuivat samat kolme kasvattajaa. Ryhmäkeskustelut osoittautuivat merkittäväksi ammatillisten kosketuskäytänteiden reflektoinnin keinoksi. Ryhmäkeskusteluissa korostuivat kosketuksen tiedostamaton luonne, lapsen ja kasvattajan henkilökohtaiset rajat kosketukselle, lapsi koskettavana ja kosketettavana sekä osallistava kosketus osana pedagogiikkaa. Tutkimuksemme osoittaa, että tulemalla tietoiseksi omista ja toisten tavoista koskettaa, kosketuksen merkitys kasvatussuhteessa syventyy ja siitä voi tulla osa ammatillisen varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa
