Tiivistelmä. Lapsen suotuisan kehityksen perustana voidaan pitää myönteistä minäkuvaa, sillä se asettaa rajat yksilön olemiselle, ajattelulle sekä toiminnalle. Samalla myönteisen minäkuvan tukeminen tulee osaksi kasvatuksellista kenttää ja se voidaan sijoittaa kasvatuksen sekä opetuksen ytimeen, yhdeksi sen perustehtäväksi. Tutkimusasetelma kumpuaa tarpeesta tuoda esille minäkuvan myönteisen rakentumisen merkityksellisyys yksilön elämän mittaisella polulla.
Minäkuvatutkimuksen merkitys pohjautuu aiheen ajankohtaisuuteen — hyvinvoinnin edistämisen näkökulmaan. Tutkimuksen kautta pyrimme syventymään minäkuvan käsitteeseen ja avaamaan minäkuvan rakentumisen olemusta sekä kuvailemaan luokanopettajien käsityksiä tästä moniulotteisesta ilmiöstä. Muodostamme minäkuvan rakentumiseen liittyvän kokonaisnäkemyksen problematisoimalla minäkuvaa ja siihen liittyvien käsitteiden käyttöä sekä niiden sisältöjä. Analyysi auttaa meitä tulevina luokanopettajina ymmärtämään, mitkä tekijät ovat myönteisen minäkuvan tukemisen lähtökohtana. Tutkimuksemme asettuu kasvatuksellisista instituutioista koulun kentälle ja sen arjen käytäntöihin, jossa luokanopettajille tarjotaan mahdollisuus tulla kuulluksi.
Tarkastelemme tutkimuksen aihetta sosiokonstruktivistisesta näkökulmasta käsin, yksilön subjektiutta unohtamatta. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen, joka on toteutettu fenomenografisella tutkimusotteella. Aineisto kerättiin haastattelemalla puolistrukturoidun teemahaastattelurungon avulla yhteensä kymmentä luokanopettajaa, joista viisi oli vasta valmistunutta noviisia ja viisi kauemmin työskennellyttä konkaria. Tämän tutkimuksen tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten luokanopettajat määrittelevät minäkuvan käsitteen? 2. Millaisilla konkreettisilla työvälineillä luokanopettajat kokevat tukevansa lapsen myönteisen minäkuvan rakentumista? 3. Miten vasta kentälle tulleiden noviisiopettajien ja kauan työelämässä olleiden konkariopettajien käsitykset minäkuvasta ja käytössä olevista työvälineistä ovat suhteessa toisiinsa?
Tutkimustulokset osoittivat, että käytössä olevien työvälineiden ja myönteisen minäkuvan tukemisen suhde riippuu pitkälti siitä, mitä ymmärrämme minäkuvan käsitteellä. Minäkuvan käsite moniulotteisena ilmiönä sekoittuu helposti sen lähikäsitteisiin. Tutkimus vahvisti yleisesti hyväksyttyjä teoreettisia lähtökohtia palautteen ja kohtaamisen merkityksellisyydestä lapsen myönteisen minäkuvan rakentumisessa sekä sen tukemisessa. Näiden elementtien kautta on mahdollista päästä sisälle sekä minäkuvan käsitteen että lapsen myönteisen minäkuvan tukemisen alkujuurille. Noviisiopettajien ja konkariopettajien käsityksissä oli havaittavissa selkeitä poikkeamia, jotka liittyivät sekä käsitteen määrittelyyn että konkreettisten työvälineiden käyttöön
