Trauman kokeneen lapsen tukeminen päiväkodissa

Abstract

Kandidaatintutkielmani on kirjallisuuskatsaus, jonka tavoitteena on selvittää mitä tarkoitetaan traumalla ja lapsen traumatisoitumisella. Tutkielman alussa kuvaan kirjallisuuden avulla traumaa käsitteenä sekä tarkastelen niitä tekijöitä, joita on lapsen traumatisoitumisen taustalla. Trauma määritellään kirjallisuudessa eri tavoin riippuen siitä, tarkastellaanko käsitettä lääketieteellisetä tai psykologisesta näkökulmasta. Lapsen traumatisoituminen johtuu monenlaisista tekijöistä, joista Suomessa ovat esimerkkinä kiintymyssuhteissa traumatisoituminen sekä fyysinen ja seksuaalinen väkivalta. Muualla maailmassa lapsen traumatisoituminen voi aiheutua edellä mainittujen tekijöiden lisäksi myös sodan ja konfliktin, luonnonkatastrofien ja pakolaisuuden seurauksena. Tutkielmani toisena tutkimustehtävänä on selvittää, miten varhaiskasvattaja voi tukea trauman kokenutta lasta päiväkodissa. Erityistä tukea tarvitsevien lasten integroituminen tavalliseen päiväkotiryhmään ja pakolaislasten saapuminen päiväkotiin osana sopeutumisprosessia on nostanut esille trauman kokeneiden lasten tukemisen myös päiväkodissa. Varhaiskasvattaja kykenee tarjoamaan lapsille turvallisen ympäristön ja vuorovaikutussuhteen niin aikuisten kuin muiden lasten kanssa. Päiväkodista ohjataan lapsi muiden asiantuntijoiden puoleen, joiden kanssa tehtävän moniammatillisen yhteistyön tavoitteena on lapsen kehityksen kokonaisvaltainen tukeminen. Varhaiskasvatuksen koulutus ei tarjoa tietoa lapsen traumasta tai traumatisoituneen lapsen tukemisesta. Materiaalit, joita on kehitetty, keskittyvät lapsen tunnetaitojen ja sosiaalisten taitojen tukemiseen. Nämä materiaalit eivät ole kuitenkaan varsinaisesti kohdistettu trauman kokeneen lapsen tukemiseen. Varsinaista lapsen traumatisoitumiseen liittyvää materiaalia ei ole vielä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen tai perusopetuksen saatavilla. Varhaiskasvattajien kyky tukea trauman kokenutta lasta päiväkodissa rajoittuu tällä hetkellä arjen tavallisiin tilanteisiin

    Similar works

    Full text

    thumbnail-image