Kandidaatin tutkielmani käsittelee suomalaisen kansanmusiikin pedagogisia suuntauksia. Tarkoitusenani on selvittää, minkälaisia pedagogisia suuntauksia suomalaisessa kansanmusiikissa esiintyy, ja millaisia pedagogisia käytänteitä kansanmusiikin opetuksessa hyödynnetään. Pedagogisten käytänteiden osalta tutkimukseni kohdistuu siihen, miten improvisaatiota ja säveltämistä hyödynnetään kansanmusiikin opetuksessa. Taustoitan aihettani käsittelemällä suomalaisen kansanmusiikin historiaa ja määrittelemällä nykykansanmusiikin käsitettä. Esittelen kolme erilaista kansanmusiikin pedagogista suuntausta.
Suomalaista kansanmusiikkia opetetaan useilla eri tavoilla. Perinteistä mestari-kisällimallia käytetään erityisesti yksilöopetuksessa soittotunneilla, mutta myös ryhmässä voi tapahtua mestari-kisällimallin mukaista oppimista. Mestari-kisällimallin mukaisen opetuksen rinnalle on kehittynyt myös erilaisia tapoja opettaa kansanmusiikkia. Kaustislainen Mauno Järvelä on kehittänyt näppäripedagogiikan, missä korostetaan yhteisöllisyyttä. Tavoitteena on saada kaikenikäiset musisoimaan yhdessä ja saavuttaa positiivisia musiikkikokemuksia yhteissoiton kautta. Kolmantena suuntauksena on Taideyliopisto Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolla kehitetyt pedagogiset metodit kansanmusiikin ammattiopiskelijoille. Simuloitu äänellä säveltäminen ja vapaa kokeellinen improvisaatio ovat kansanmusiikkiosaston kaksi pääasiallista opetusmetodia, joiden tarkoituksena on rohkaista opiskelijoita taiteelliseen vapauteen ja luovuuteen.
Kandidaatintyöni on laadullinen tutkimus. Keräsin aineiston osallistumalla kansanmusiikkityöpajaan, jota ohjasivat erään suomalaisen nykykansanmusiikkiyhtyeen jäsenet. Aineiston keruu tapahtui kuvaamalla työpajaa videolle, osallistuvalla havainnoinnilla, tekemällä kenttämuistiinpanoja sekä haastattelulla. Tutkielmani kannalta tärkein aineisto on haastattelu, jonka tein yhdelle kansanmusiikkityöpajan ohjaajista teemahaastatteluna. Analysoin litteroidun haastattelun käyttämällä aineistolähtöistä analyysimallia, jossa aineistosta poimitaan tutkimuksen kannalta keskeinen tieto esille. Etukäteen päätettyjen kriteerien pohjalta nostin ainestosta esiin neljä pääteemaa, jotka ovat kansanmusiikin opetusmenetelmät, opettajan rooli soitonopetuksessa, näppäripedagogiikan piirteet työpajan toteutuksessa sekä nykykansamusiikin vaikutus opetukseen.
Kansanmusiikin opetuksessa hyödynnetään korvakuulolta soittamista, improvisaatiota ja säveltämistä. Improvisaatio ja säveltäminen ovat opetusmenetelminä yleisiä, ja niitä käytetään niin yksityis- kuin ryhmäopetuksessakin. Soittotunneilla improvisaatiota käytetään soittotekniikan ja luovan ilmaisun opettamisessa. Kansanmusiikkityöpajan näppäripedagogiset piirteet tulivat ilmi siten, että siihen osallistuneiden soittajien ikähaitari oli laaja ja yhteissoiton tavoitteena oli kokea soittamisen iloa. Suomalaisen kansanmusiikin opetuksessa otetaan nykykansanmusiikille ominaisesti vaikutteita myös muista musiikkilajeista kuten jazzista.
Pelkkä tutkimuksen empiirinen aineisto ei sovellu kovin hyvin yleistettäväksi, sillä haastateltavana oli vain yksi henkilö. Toisaalta teoria kuitenkin vahvisti empiirisestä ainestosta nousseet tulokset. Tutkimukseni tulokset ovat hyvin ajankohtaisia, sillä uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan sävellyskasvatusta ja luovia työtapoja musiikinopetuksessa. Kansanmusiikin opetukseen kehitettyt opetusmenetelmät ovat siten musiikinopettajan soveltamina käyttökelpoisia koulun musiikintunneille
