Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kulttuuriympäristön arvottamista asemakaavoituksessa Oulun keskustassa vuosina 1963–2012. Kulttuuriympäristöllä tutkielmassa viitataan muinaisjäännöksiin sekä rakennusperintöön. Tutkielmassa tarkastellaan kulttuuriympäristön kohteiden arvottamista osana kaavoitusta, arvottamisen muuttumista eri vuosikymmeninä sekä arvottamisprosessia osana poliittista päätöksentekoa.
Tutkimuksen pääasiallisena aineistona ovat Oulun kaupunginvaltuuston kokouspöytäkirjat vuosilta 1963–2012. Kokouspöytäkirjoissa käsitellyistä asioista on tutkielmaan valittu 174 asemakaavoja ja rakennussuojelua koskevaa asiaa. Näitä tapauksia tarkastellaan luokittelemalla ne arkeologista kulttuuriympäristöä koskeviin, rakennusperintöön liittyviin, rakennussuojelua tavoitteleviin sekä tapauksiin, joissa purkamista on jo tapahtunut. Tapauksien kautta tarkastellaan päätöksenteon luonnetta ja erilaisten arvojen ilmenemistä kaavoituksessa.
Tutkielmassa päädytään kolmenlaisiin johtopäätöksiin. Ensinnäkin aineistosta käy ilmi, että kulttuuriympäristöön liittyvää päätöksentekoa perustellaan useimmin historiallisten ja esteettisten arvojen kautta. Useimmin mainittuja arvoja ovat kulttuurihistoriallinen, rakennustaiteellinen ja kaupunkikuvallinen arvo. Arvoja, jotka liittyvät sosiaaliseen vuorovaikutukseen, kokemuksellisuuteen tai identiteettiin, ei käytetä päätöksenteossa. Taloudelliset arvot vaikuttavat päätösten takana, mutta niitä ei käytetä laajasti perusteluina. Lisäksi aineistosta käy ilmi, että arkeologisen kulttuuriympäristön arvottaminen on erilaista kuin rakennetun kulttuuriympäristön.
Toiseksi, arvottaminen ei ole tietoista toimintaa kaupunginvaltuuston pöytäkirjoista ilmenevän päätöksenteon yhteydessä. Vain kahdessa tapauksessa arvottamista on käytetty hyväksi kulttuuriympäristöstä tehtävässä päätöksenteossa. Arvottaminen toimintana näkyy lähinnä kaavoituspäätösten taustalla käytetyiden inventointiluetteloiden (esim. Oulun kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet) kautta, joissa kohteiden valinnassa on käytetty arvottamista.
Kolmas johtopäätös liittyy poliittiseen valtaan. Tutkielmasta käy ilmi, että kaupungin hallintoelimillä on melko paljon valtaa suhteessa kulttuuriympäristöön. Kaupunginvaltuusto hyväksyy itsenäisesti omat kaavansa ja ottaa huomioon prosessissa kulttuuriympäristöä, kaupunkilaisten mielipiteitä ja viranomaisten lausuntoja siinä määrin kuin näkee tarpeelliseksi. Kaupunginvaltuusto lisäksi noudattaa päätösten hyväksymisessä kaupunginhallituksen linjaa melkein aina. Tutkielmassa ehdotetaan, että tulevaisuudessa päätöksiä kulttuuriympäristöstä tehtäisiin enemmän arvottamiseen perustuen ja paikallisten mielipiteet huomioon ottaen
