Kylpylä Lapinlahteen

Abstract

Diplomityöni aiheena on pienen julkisen kylpylän suunnittelu Lapinlahden entisen mielisairaalan puistoon. Suunnittelupainotteinen diplomityöni koostuu selostusosasta ja rakennussuunnitelmasta. Selostus taustoittaa suunnitelmaa muun muassa pohtimalla saunan henkeä ja sen merkitystä suomalaisessa kulttuurissa sekä tutustumalla Helsingin historiaan kylpylä- ja saunakaupunkina. Selostuksessa käsitellään myös alueen ja rakennusten historiaa sekä nykytilannetta, joka on toiminut myös lähtökohtana suunnitelmalle. Idea diplomityön aiheeseen syntyi lukuisten juoksulenkkien yhteydessä, lähes viikoittain kuljin alueen ohi ja vähitellen aloin keskeyttää lenkkini vain hengähtääkseni Lapinlahden sairaalan puiston rauhassa. Alueen vuodenaikojen mukaan muuttuva monimuotoinen luonto sekä aistikokemukset saivat minut kiinnostumaan alueesta ja sen vaiheista vuosikymmenien varrella. Idea kylpylälle syntyi alueen historiasta, merenläheisyydestä, luonnosta ja itselleni rakkaasta harrastuksesta, saunomisesta. Lapinlahden entinen mielisairaala ja sen puisto on elänyt viimevuosiin asti kuin eräänlaisessa horroksessa, olemalla silti keskustelun ja kiistelyn aiheena. Sairaalatoiminnan päätyttyä on rakennushistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja sitä ympäröivän maisemallisesti tärkeän puistokokonaisuuden tulevaisuus ollut vaakalaudalla. Lapinlahden sairaala-alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, jonka toivon tulevaisuudessa toimivan terapeuttisena keitaana kaupungin kiireen keskellä. Tältä pohjalta olen suunnitellut pienen kylpylärakennuksen puiston laidalle, luonnonkauniille paikalle. Kylpylä piiloutuu puistokokonaisuudessa runsaan kasvillisuuden taakse, kunnioittaen Carl Ludvig Engelin suunnittelemaa sairaalan päärakennusta ja alueen muuta rakennuskantaa. Kylpylän tilojen lähtökohtana oli paikalla sijaitseva entisen kasvihuoneen kivijalka ja sen ympärille muodostuva maastosta inspiroitunut tilaohjelma. Tärkeässä roolissa suunnitelmassani ovat erilaiset aistikokemukset, kylpylän parantava voima sekä luontoon ja maisemaan avautuvat rajatut näkymät. Työn tavoitteena oli suunnitella rakennus, joka yhdistäisi erilaisten kylpyjen ja saunan hoitavat vaikutukset ja antaisi aisti- sekä luontokokemuksia historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaassa miljöössä

    Similar works

    Full text

    thumbnail-image