Eliöyhteisöjen rakenteen tiedetään olevan riippuvainen paikallisista ympäristötekijöistä ja lajien välisistä vuorovaikutuksista. Myös lajien leviäminen paikkojen välillä on tunnistettu, mutta kuitenkaan paikallisten ja alueellisten prosessien suhteellista merkitystä yhteisöjen koostumisessa ei vielä täysin tunneta. Erityisen hyvin tämä ilmenee virtavesien pohjaeläinyhteisöissä, osin paikallisten ja alueellisten tekijöiden sekä ympäristön monimutkaisen luonteen takia. Alueellisten tekijöiden aliarvioiminen voi aiheuttaa ongelmia esimerkiksi virtavesikunnostusten onnistumisen arvioinnissa, jossa pohjaeläimiä käytetään bioindikaattorilajeina.
Tässä työssä tutkittiin paikallisten ja alueellisten tekijöiden vaikutusta pohjaeläinyhteisöjen muodostumisessa Tenojoen valuma-alueella Pohjois-Suomessa. Tutkimusta varten kerättiin pohjaeläinnäytteet kesäkuussa 2012 yhteensä 55 puro- ja jokiuomasta. Jokaisesta tutkimuspisteestä mitattiin selittävinä ympäristömuuttujina 15 eri parametria uoman fysikaalisista piirteistä veden kemiallisiin ominaisuuksiin. Spatiaalista sijaintia kuvattiin tutkimuspisteiden välisillä etäisyyksillä, jotka mitattiin kolmella eri tavalla. Nämä epäsuorasti eliöiden leviämisteitä kuvaavat reitit olivat maanyli-, vesireitti- ja optimaaliset etäisyydet. Keskeisenä tutkimusmenetelmänä käytettiin Mantelin etäisyysperusteista testiä. Testin avulla selvitettiin tutkimuspaikkojen yhteisörakenteen vaihtelun korrelaatiota ympäristötekijöiden ja maantieteellisten etäisyyksien kanssa. Lisäksi yhteisöjen vaihtelun kannalta tärkeimmät ympäristötekijät selvitettiin BIOENV (Best Subset of environmental Variables with Maximum Correlation With Community Dissimilarities) -menetelmällä. Eliöiden levittäytymiskyvyn vaikutuksen selvittämiseksi lajiaineisto jaettiin 7 ryhmään, jotka indikoivat lajien erilaista leviämiskykyä virtavesiympäristössä.
Tulosten mukaan tutkimuspaikkojen lajisto poikkesi toisistaan, mutta erojen suuruus vaihteli tarkasteltavan lajiryhmän mukaan. Paremmin leviävien lajiryhmien yhteisöt olivat keskimäärin samankaltaisempia verrattuna heikomman leviämiskyvyn omaaviin lajeihin. Mantelin testin perusteella yhteisöjen vaihtelu oli enemmän riippuvainen paikallisista ympäristötekijöistä kuin spatiaalisesta sijainnista. Tämä ilmeni myös hajontakuvioiden perusteella, joissa yhteisöjen erilaisuus kasvoi ympäristögradientin mukaan. Kuitenkin lajiston jakaminen lajiryhmiin toi esille myös alueellisten tekijöiden merkityksen, sillä leviämiskyvyltään heikompien lajiyhteisöjen vaihtelu korreloi muita ryhmiä enemmän maantieteellisten etäisyystyyppien kanssa.
Spatiaalisista etäisyyksistä tärkeimmiksi osoittautuivat vesireitit, jotka korreloivat etäisyysmitoista selvimmin yhteisöjen vaihtelun kanssa. Tämä oli odotettu tulos osoittaen vesireittien luonnollisen merkityksen hyönteisten selkeimpinä leviämisreitteinä. Tässä työssä kokeiltujen optimaalisten reittien roolista lajien leviämisteinä saatiin myös joitain viitteitä korostaen paikkatietomenetelmien tuomia mahdollisuuksia ekologisissa tutkimuksissa
