Tiivistelmä. Yleisin korkoriskin mittari on ollut kehittämisestään asti Macaulayn duraatio. Duraation käyttäminen edellyttää kuitenkin vahvoja oletuksia korkotason muutoksen luonteesta. Oletusten vuoksi duraatio jättää huomiotta muutokset korkokäyrän muodosta eikä siksi anna todellista kuvaa korkoriskistä.
Tutkielmassa käsitellään viisi mallia, joiden kaikkien keskeisin tavoite on antaa parempi kuva todellisesta korkoriskistä. Käytännössä tämä tarkoittaa vähemmän oletuksia, jolloin mallien antama arvio riskistä on realistisempi ja tämän vuoksi myös tarkempi. Mallit ovat M-absolute ja M-square sekä faktorimuotoiset duraatiovektorimalli, M-vektorimalli ja pääkomponenttimalli.
Mallien vertailu tutkielmassa tapahtuu vertailemalla empiiristen tutkimusten tuloksia. Useimmat aiheesta tehdyt tutkimukset vertaavat yhtä vaihtoehtoista mallia duraatioon. Tutkielmassa on syvennytty eniten tutkimukseen, joka sisältää kaikki käsitellyt mallit.
Faktorimalleista parhaat tulokset saadaan kolmen faktorin pääkomponenttimallilla. Yhtä tai kahta faktoria käyttämällä tulokset eivät yllä samalle tasolle. Useamman kuin kolmen faktorin käyttäminen puolestaan vaikeuttaa salkunmuodostusta, mistä johtuen tulosten hajonta lisääntyy. Duraatioimmunisaatio yhdistettynä salkunmuodostusstrategiaan antaa myös hyviä tuloksia.
Loppupäätelmänä voidaan sanoa, että yksikään riskimalli ei nouse ylitse muiden. Odotettujen korkomuutosten laatu on merkittävä seikka riskimallia valittaessa. Täydellisen kokonaiskuvan saaminen mallien eroista vaatisi huomattavia lisätutkimuksia
