Vuoropuhelua ja vaikuttamista : Etnisten suhteiden neuvottelukunnan toimikauden 2016–2020 vaikuttavuuden arviointi

Abstract

Etnisten suhteiden neuvottelukunnan (ETNO) toimikauden 2016–2010 arvioinnissa tarkastellaan ETNOn tarkoitusta ja tehtäviä, työmuotoja, jäsenten ja heidän taustayhteisöjensä roolia, toimikauden onnistumisia ja haasteita sekä odotuksia jatkolle. Aineisto koostuu kyselyvastauksista (n=71), haastatteluista (n=9), arviointityöpajakeskusteluista sekä dokumenttiaineistosta. ETNO on erityisesti onnistunut vuorovaikutusareenana ja yhteistyön lisääjänä. Alue-ETNOjen toiminta on tällä kaudella suuntautunut itseohjautuvaan ja osallistavaan suuntaan, mitä pidettiin hyvänä. Tähän on myötävaikuttanut rahoituksen kohdentaminen pienhankkeille. ETNO Foorumi koettiin tarpeelliseksi ja toivottiin, että se järjestetään kerran vuodessa vaihdellen joko avoimena kaikille tai vain jäsenille. ETNOn isoimmat haasteet puolestaan liittyvät sen toiminnan laajuuteen ja tästä johtuviin erilaisiin tulkintoihin ETNOn perustehtävästä. Jäsenet toivoivat ETNOn toimintaan laajempaa maahanmuuttajien edustusta sekä parempia yhteyksiä poliittisiin päättäjiin. Kehittämisehdotuksina esitetään, että uuden toimikauden alussa toteutetaan aloituskeskustelu ETNOn tarkoituksesta ja tehtävistä, käynnistetään valtakunnallisen ETNOn ja alue-ETNOjen tiiviimpi yhteistyö, tarkistetaan jäsenistön lukumäärä ja edustavuus, jatketaan itseohjautuvuutta tukevia työskentelytapoja, valitaan yksi kantava teema toimikaudelle, palkataan tiedottaja, seurataan ETNOn lausuntojen ja kannanottojen vaikuttavuutta sekä tehdään esitys etnisiä suhteita koskevasta pitkittäistutkimuksesta

    Similar works

    Full text

    thumbnail-image

    Available Versions