Traditionally, clavicle fractures and acromioclavicular (AC) joint dislocations have been treated nonoperatively. However, recent studies have shown that surgical treatment may diminish nonunion and sequels. Although articles discussing clavicle fractures and AC joint dislocations are abundant, the quality of evidence is still poor. To assess the various treatment modalities for clavicle fractures we performed an electronic database search of the literature from 1966 until the end of March 2011. The aim was to find potential high-quality comparative studies discussing acute clavicle fractures in adults. We conducted a randomized controlled trial comparing sling to plate fixation for completely displaced midshaft clavicle fractures to assess functional and radiological results after 1-year follow-up. Long-term results of surgery for acute and chronic AC joint dislocation were surveyed retrospectively.
From electronic databases came 1072 abstracts discussing clavicle fractures. After exclusion, 230 reports remained, from which we assessed 13 for review. Midshaft fractures were discussed in 12 studies, lateral fractures in 1 study, but none concerned medial fractures. Evidence was mainly low or very low. Due to the lack of high-quality evidence, no conclusions can be drawn as to the best treatment for medial or lateral third fractures. Regarding midshaft fractures, it appears that after short-term follow-up, surgery leads to better function and less disability than does nonoperative treatment; benefits of surgery are small after 6 months; union is better secured with surgery; and nonoperative treatment usually leads to adequate function, pain relief, and union rates.
Of the 60 randomized patients in our study, 28 came to an operative group, and 32 to a nonoperative group. At 1-year follow-up, we found no difference between these groups in function, in disability, or in pain. All fractures in the operative group healed. Nonoperative treatment was related to high nonunion rate (24%). Fracture displacement was associated with nonunion.
After a mean 18-year follow-up, we found no difference in function or disability between the injured and uninjured shoulders in patients who had surgery for acute AC joint dislocation. Lateral clavicle osteolysis seemed to be related to constant AC joint dislocation. After a mean 4-year follow-up, patients who had undergone surgery for chronic AC joint dislocation with tendon grafts had moderately functional results. In almost half the patients, the AC joint remained unstable. Lateral clavicle osteolysis (56%) and tunnel widening (80%) were common. Thus, in chronic AC-joint dislocation, surgery may not necessarily restore shoulder function.Solisluun murtumia ja olkalisäke-solisluu nivelen (AC-nivel) vammoja on perinteisesti hoidettu konservatiivisesti eli ilman leikkausta. Viime vuosina julkaistut tutkimukset ovat osoittaneet, että leikkaushoito näyttäisi vähentävän luutumattomuuden ja jäännösoireiden ilmaantuvuutta. Vaikka solisluun vammoja käsitteleviä artikkeleja on julkaistu runsaasti, on aiheeseen liittyvä tutkimusnäyttö kuitenkin vielä laadultaan heikkoa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen avulla äkillisen solisluumurtuman konservatiivisen hoidon ja leikkaushoidon tuloksia, selvitettiin satunnaistetun vertailevan tutkimuksen avulla äkillisen solisluun keskiosan murtuman konservatiivisen ja leikkaushoidon tuloksia, arvioitiin äkillisen AC-nivelen sijoiltaanmenon leikkaushoidon pitkäaikaistuloksia ja arvioitiin pitkäaikaisen, jännesiirteellä korjatun AC-nivelen sijoiltaanmenon leikkaushoidon tuloksia.
Aikavälillä 1.1.1966 31.3.2011 lääketieteellisistä tietokannoista löytyi 1072 tiivistelmää koskien solisluun murtumia. Aineiston käsittelyn jälkeen lopulliseen tutkimukseen sisältyi 6 satunnaistettua vertailevaa tutkimusta ja 7 ei-satunnaistettua vertailevaa tutkimusta. Näistä 12 käsitteli solisluun keskiosan ja 1 ulko-osan murtumia. Kirjallisuuden perusteella vaikuttaa siltä, että solisluun keskiosan murtumassa olkanivelen toiminta palautuu nopeammin leikkaushoidolla kuin konservatiivisella hoidolla ja että murtuman luutuminen on selkeästi parempi leikkaushoidolla. Toisaalta, myös konservatiivisella hoidolla näyttäisi olevan saavutettavissa riittävä olkanivelen toimintakyky ja kivunlievitys. Solisluun sisä- ja ulko-osan murtumien parhaasta hoitomenettelystä ei voi näytön puuttuessa tehdä johtopäätöksiä.
Vertailevaan tutkimukseen satunnaistettiin 60 solisluun keskiosan murtumapotilasta, joista 28 hoidettiin leikkauksella ja 32 konservatiivisesti. Vuoden seuranta-aikana ei havaittu eroa ryhmien välillä olkanivelen ja yläraajan toiminnassa tai suorituskyvyssä eikä kivun määrässä. Kaikki leikkauksella hoidetut murtumat luutuivat. Konservatiivisen hoidon ryhmässä murtuma jäi luutumatta 24 % potilaista. Murtuman siirtymän määrä vaikutti olevan yhteydessä luutumattomuuden riskiin.
Tuoreen AC-nivelen sijoiltaanmenon leikkaushoidon pitkäaikaistulokset ovat erinomaisia 18 vuoden seuranta-aikana. Olkanivelen toimintakyvyssä ei ollut havaittavissa eroa terveeseen puoleen verrattuna. Pitkäaikaisen, viiveellä leikatun AC-nivelen sijoiltaanmenon leikkaustulokset ovat sen sijaan keskinkertaisia. Leikkauksesta huolimatta melkein puolella potilasta AC-nivel jäi epävakaaksi. Olkanivelen toimintakyky näytti jäävän heikommaksi terveeseen puoleen verrattuna 4 vuoden seuranta-aikana. Pitkäaikaisen AC-nivelen sijoiltaanmenon korjausleikkaus on vaativa ja siihen liittyi melko paljon komplikaatiota, joista yleisimpiä olivat solisluun ulko-osan luun liukeneminen (56 %) ja solisluussa olevien porakanavien laajentuminen (80 %)
