Drivers for reshoring and offshoring manufacturing and differences between them

Abstract

Tässä kandidaatintyössä tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät ajavat yritykset siirtämään tuotantoaan ulkomaille tai takaisin kotimaahansa. Lisäksi työssä pyrittiin selvittämään kuinka tuotannon ulkomaille siirtojen ja takaisin siirtojen syyt eroavat toisistaan. Työ toteutettiin kirjallisuuskatsauksena ja lähteitä etsittiin pääsääntöisesti Emerald ja Google Scholar hakuohjelmilla. Työn tuloksiin kerättiin 16 tutkimusta, joiden löytämistä syistä laadittiin taulukko kuvaamaan tekijöitä tuotannon siirtojen syinä. Työ rajattiin käsittelemään taulukon mukaisesti suurinta syytä siirtää tuotantoa ulkomaille eli kustannuksia, suurinta syytä siirtää tuotantoa takaisin kotimaahan eli laatua sekä tutkimuksissa kolmanneksi useimmiten mainittua syytekijää eli toimitusketjua. Rajauksen avulla työssä onnistuttiin ylläpitämään vertailua siitä, miten ja miksi tuotannon siirtojen syyt eroavat ulkomaille ja kotimaahan siirroissa. Teoriassa esitettiin kolme tärkeintä tekijää siirtojen taustalla, nämä syyt olivat markkinoiden, osaamisen ja resurssien sijainti. Nämä syyt vaikuttivat myös tämän työn mukaan lähes jokaiseen tuotannon siirtopäätökseen. Työn tuloksena huomattiin, että tuotannon takaisinsiirtojen taustalta löytyy enemmän syitä kuin offshore-siirtojen taustalta. Suurimpia syitä siirtää tuotantoa ulkomaille olivat kustannukset, toimitusketju ja osaaminen. Tuotannon takaisin siirtojen suurimpia tekijöitä puolestaan olivat joustavuus, laatu, osaaminen ja toimitusketju. Suurimpia yhteneväisyyksiä siirtojen syissä olivat kustannussäästöt, osaamisen sijainti ja toimitusketju. Yhteneväisyydet osoittavat, että tuotannon offshore-siirtojen tavoitteisiin ei aina päästä, sillä tuotantoa joudutaan siirtämään samoilla perusteilla takaisin kotimaahan. Suurimpia eroavaisuuksia olivat puolestaan laadun, joustavuuden ja tuotekehityksen suurempi merkitys tuotannon takaisin siirroissa. Työssä huomattiin myös, kuinka tekijät siirtojen syinä olivat usein linkittyneitä toisiinsa. Esimerkiksi huono johtaminen saattoi vaikuttaa laatuun, mikä puolestaan vaikutti yrityksen kannattavuuteen liikevaihdon kautta. Tuotannon siiroille ei tässä työssä löydetty yhtä suurta ja aina pätevää syytä tai edes kriteeristöä, sillä siirtojen huomattiin olevan erittäin tapauskohtaisia ja seurausten vaihtelevan muun muassa tuotteen, asiakaskunnan tai taloustilanteen mukaan. Tuotannon siirrot ovatkin siis erittäin tapauskohtaisia, ja usein parhaissa siirroissa on ymmärretty katsoa monia tekijöitä ja ottaa huomioon myös yrityksen tilanne ja strategia

    Similar works