Tutkielmani käsittelee kaunokirjallisia hybridiruumiillisuuksia ja niiden suhdetta henkilöhahmojen ihmisyyteen. Tutkielma asettuu posthumanistiseen suuntaukseen käsitellessään ihmisyyttä ja postihmisyyttä. Analysoin henkilöhahmojen ruumiillisuutta groteskin käsitteen ja ruumiinfenomenologisen teoriakehyksen kautta sekä pohdin henkilöhahmojen ihmisyyttä niin ruumiillisten kuin ei-ruumiillisten ominaisuuksien pohjalta.
Kohdeteokseni ovat H.C. Andersenin satu Den lille havfrue (1837, suom. Pieni merenneito), Kari Hotakaisen romaani Bronks (1993) ja Joe Hillin novelli ”Pop Art” (2008). Jokaisen teoksen päähenkilö on inhimillinen toimija, jonka ruumiillisuus on hybridistä ja siten ei-inhimillistä.
Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1) Millaiset ruumiilliset, psyykkiset ja sosiaaliset seikat tekevät kaunokirjallisesta toimijasta inhimillisen tai ei-inhimillisen; mikä postihmisen tai postinhimillisen? 2) Mikä hybridiruumiillisuudesta tekee groteskia? 3) Asettaako hybridiruumiillisuus toimijan ihmisyyden kyseenalaiseksi?
Tutkielma osoittaa, että ihmisyys edellyttää jossain määrin tietynlaista ruumiillisuutta, mutta ulkoista ruumista jopa merkittävämmäksi tekijäksi nousevat ruumiilliset tuntemukset. Myös ajattelu, tunne-elämä ja performatiiviset toiminnat vaikuttavat käsitykseen toimijan ihmisyydestä. Tarkastelemani henkilöhahmot eivät täytä postihmisen määritelmää, vaikka postinhimillisiä ominaisuuksia on nähtävissä.
Hybridiruumiillisuus on groteskia, koska siinä rikotaan luonnonlakeja yhdistelemällä eri kategorioihin kuuluvia olentoja ja elementtejä mahdottomalla tavalla. Groteski hybridiruumiillisuus asettaa henkilöhahmon ihmisyyden kyseenalaiseksi, mutta ei estä sitä. Subjektiivinen groteski psyykkisen kärsimyksen kuvauksessa voi jopa inhimillistää hahmoa. Hybridiruumiillisuus itsessään ei välttämättä ole postinhimillistä, vaikka se hyvin voi olla sitä
