Tässä tutkielmassa tarkastellaan kääntäjien julkisuuskuvaa kahdessa erilaisessa media-aineistossa. Vaikka käännöstieteessä on keskusteltu kääntäjien näkyvyydestä ja asemasta yhteiskunnassa, on kääntäjien julkisuudessa saama näkyvyys jäänyt nykytutkimuksessa vähälle. Tutkielmassa perehdytään ennen kaikkea kääntäjien yhteiskunnallisen näkyvyyden laatuun kysymällä, miten kääntäjistä kirjoitetaan julkisuudessa. Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa kääntäjiin liitettyjä kielenkäyttötapoja eli diskursseja, jotka muodostavat kääntäjistä saatavaa kuvaa.
Tutkimusaineisto koostuu Kielikellossa ja Helsingin Sanomissa julkaistuista, valikoiduista artikkeleista aikaväliltä 2000–2015. Kielikello on Kotimaisten kielten keskuksen julkaisema kielenhuollon tiedotuslehti, kun taas Helsingin Sanomat on levikiltään Suomen suurin tilattava päivälehti. Lehdet eroavat toisistaan selvästi jo lähtökohdiltaan, joten tutkielmassa myös vertaillaan erilaisten aineistojen muodostamaa julkisuuskuvaa. Aineistoa lähestytään yhdistelemällä keinoja teksti- ja diskurssianalyysistä, ja erityistä huomiota kiinnitetään artikkeleissa käytettyihin sanavalintoihin, ilmauksiin ja painotuksiin. Kummankin lehden artikkeleissa korostuu kaunokirjallisuuden kääntäjien näkökulma, mutta kokonaisuuteen sisältyy myös asiatekstikääntäjien kokemuksia muun muassa EU- ja lakitekstien kääntämisestä.
Aineistossa on havaittavissa yhteensä viisi vahvaa kääntäjien julkisuuskuvaa muodostavaa diskurssia, joista kaksi toistuu kummassakin aineistossa. Kääntäjistä piirtyy kuva ennen kaikkea kielialan ammattilaisina, joiden viestinnällisiä taitoja arvostetaan laajalti. Kääntäjät myös kuvataan kirjallisuuskentän moniosaajina ja kulttuurilähettiläinä, ja jossain määrin heidät rinnastetaan kirjailijoihin ja taiteilijoihin. Lisäksi kääntäjien työtaakkaa ja heidän työssä kohtaamiaan haasteita kuvataan päivälehden sivuilla sympatisoiden. Kielteisempää kääntäjäkuvaa muodostavat puhetavat, joissa korostuvat niin käännösvirheet ja käännöskielen kritisointi kuin käännösten esittäminen pakollisena pahana.
Kielikello ja Helsingin Sanomat muodostavat kääntäjien julkisuuskuvaa enimmäkseen samansuuntaisesti. Mielenkiintoinen havainto kuitenkin on, että Helsingin Sanomien diskursseista kolme neljästä luo julkisuuskuvaa positiivisesti, ja neljättä diskurssia voidaan pitää sekä positiivisena että negatiivisena. Kielikellossa sen sijaan kolmen vahvimman diskurssin joukossa on yksi selvästi negatiivinen diskurssi. Erot voivat selittyä muun muassa sillä, että kielenhuollon ammattilehdessä kieleen liittyviä ilmiöitä tarkastellaan kriittisesti, kun taas päivälehdessä päähuomio kiinnittyy yleensä kielen käyttäjään eli haastateltavaan. Koska tutkimuksen perusteella kääntäjät näyttäytyvät julkisuudessa suomalaisyleisölle pääosin positiivisessa valossa, ei ammattikunnan edustajilla ole tarvetta ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin julkisuuskuvan muuttamiseksi.Deutsche Kurzfassung: Die Sichtbarkeit und das Erscheinungsbild der Übersetzer: ein Vergleich zwischen einer Fachzeitschrift und einer Tageszeitun
