Nicolas Sarkozy – radikaali uudistaja vai jatkuvuuden ylläpitäjä? : Tutkimus Ranskan ulkopolitikan muutoksesta suhteessa Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan
Tämä tutkielma käsittelee Ranskan ulkopolitiikan muutosta suhteessa Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan presidentti Nicolas Sarkozyn kaudella (2007—2012). Tarkastelen sitä, missä määrin Sarkozyn politiikan voidaan katsoa edustaneen muutosta Ranskan ja Saharan eteläpuolisen Afrikan suhteissa. Ranskan suhteita alueeseen luonnehti 1990-luvulle asti Françafriquen aika, jolla tarkoitetaan tiiviitä politiittisia ja liike-elämän suhteita, joihin liitettiin laaja korruptiota ja demokratia- ja ihmisoikeuskriteerien sivuuttamista. Henkilökohtaisiin suhteisiin perustuvat verkostot ovat olleet sitkeitä ja muuntautumiskykyisiä. Sarkozy julisti presidenttivaalikampanjassaan edustavansa perustavanlaatuista muutosta suhteissa ja katkaisevansa Françafriquen perinteen.
Tutkimuskysymykseni ovat, minkälaista Ranskan ja Saharan eteläpuolisen Afrikan uutta suhdetta rakennetaan diskursiivisesti Sarkozyn puheissa, ja miten sitä rakennetaan ja vahvistetaan retorisesti. Aineistoni koostuu yhdeksästä Sarkozyn presidenttikaudellaan pitämästä puheesta, joissa hän käsittelee Ranskan ja Saharan eteläpuolisen Afrikan suhteiden suuria linjoja. Analysoin puheita diskurssianalyysin viitekehyksessä ja retorisesti painottuneen diskurssianalyysin keinoin. Tuen analyysiä koostamillani tiedoilla Sarkozyn Saharan eteläpuolista Afrikkaa koskevista politiikkateoista.
Analyysin perusteella hahmottamani diskursiivisesti rakennettu kuva uusista suhteista perustuu enemmän muutokseen kuin jatkuvuuteen. Diskursseilla tuotetaan kuva sellaisesta Ranskasta, johon liitetään mahdollisimman vähän Françafriquen aikakaudesta muistuttavia merkityksiä. Tämä raivaa tilaa uudenlaiselle, tasavertaista kumppanuutta Saharan eteläpuolisen Afrikan maille tarjoavalle Ranskalle, ja siten uudenlaiselle suhteelle, jossa Ranskalla on enemmän liikkumatilaa. Tulkintaresurssit, joihin Sarkozy turvautuu uutta suhdetta tuottaessaan ovat kuitenkin vahvasti suhteiden ja Ranskan ulkopoliittiseen perinteeseen ankkuroituneita.
Tutkielman perusteella voidaan todeta, että tapa puhua Ranskan ja Saharan eteläpuolisen Afrikan suhteista ja sitä kautta hahmottaa niitä voi muuttua vasta pitkällä aikavälillä. Diskursiiviset seuraukset rakentuvat vasta vuorovaikutuksessa puheiden pääasialliseen yleisöön, Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden kansalaisiin, joiden vaste puheisiin oli vähintäänkin varauksellinen. Suhteiden historiallinen jatkumo tulee määrittämään Ranskan liikkumatilaa suhteissa vielä pitkään
