Lapsiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus kokijoiden kuvauksissa

Abstract

Pro gradu -tutkielma tarkastelee, kuinka itse itsensä pedofiileiksi määrittelevät henkilöt kuvaavat kokemuksiaan. Tutkimuksessa selvitetään myös millaisia selviytymiskeinoja ja voimavaroja henkilöt käyttävät pidättäytyäkseen lasten seksuaaliselta kaltoinkohtelulta, ja selviytyäkseen elämästään tämän sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti ongelmallisen seksuaalisen suuntautumisen kanssa. Tutkimuksen aineistona on neljän pedofiilisesti suuntautuneen henkilön internetin vertaistukeen perustuvalla keskustelufoorumilla kirjoittama teksti, jossa henkilö ensimmäistä kertaa esittäytyy ryhmälle pedofiilina, ja yhden pedofiilisesti suuntautuneen henkilön blogikirjoitus. Kirjoituksissa pedofiilisesti suuntautuneet henkilöt jakavat kokemuksiaan siitä, miten pedofilia heidän elämäänsä vaikuttaa. Tutkimusmenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysimenetelmä. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, kuinka pedofilian kokemusta leimaa voimakas itseinhon ja häpeän tunne, joka pahimmillaan toimii sosiaalisesti lamauttavana tekijänä, joka estää avun ja tuen hakemisen. Aineiston henkilöt ovat kehittäneet itselleen moninaisia toimintamalleja selviytyäkseen raskaan kokemuksen kanssa. Ilman asianmukaista ammatillista keskusteluapua- ja neuvontaa osa näistä toimintamalleista voi olla vahingollisia henkilölle itselleen ja lisätä riskiä toteuttaa lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Tuloksissa korostuu kuinka suuri merkitys lapsiin kohdistuvan seksuaalirikollisuuden ehkäisyn kannalta on sillä, että pedofiilisesti suuntautuneille henkilöille on tarjolla ennaltaehkäisevää matalan kynnyksen apua

    Similar works