Tutkielmassa analysoidaan ja vertaillaan kääntäjien puhekielisyyksien sekä omien neologismien käyttöä Astrid Lindgrenin Katto-Kassinen-trilogian venäjännöksissä. Tutkimusaineistona toimii kolme hyvin erilaista tekstiä: Liliana Lunginan vaiheittain ilmestynyt käännös (v. 1957, 1965 ja 1973), Ljudmila Brauden ja Nadezda Beljakovan venäjännös vuodelta 1998 sekä Eduard Uspenskin vuonna 2008 ilmestynyt uudelleenkertomus. Puhekielisyyksiä sekä kääntäjien omia neologismeja vertaillaan suhteessa toisiinsa. Lisäksi pyritään selvittämään, vaikuttaako niiden määrä sekä luonne siihen, tuleeko lastenkirjasta kanonisoitu teos, vai saako se puolestaan kritiikkiä.
Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa käytetään uudelleenkääntämisen hypoteesia, joka olettaa, että ensimmäinen käännös on aina kotouttavampi ja myöhemmät käännökset puolestaan ovat lähempänä lähdekulttuuria. Kotouttamisen ja vieraannuttamisen lisäksi tutkielman teoriaosiossa esitellään lastenkirjallisuuden sekä ambivalentin tekstin määritelmiä.
Syvempien analyysitulkintojen saamiseksi tutkimusaineistosta löytyvät puhekielisyydet on jaettu O egov- vedovan sanakirjan (1997) mukaan viiteen alaryhmään: kirosanat, alatyyliset, paheksuvat, vanhahtavat sekä määrittelemättömät puhekielisyydet. Analyysi osoitti, että kääntäjien omat neologismit muodostuvat pääasiassa kahdella tavalla: joko suffiksien avulla tai olemassa olevien sanojen muuttamisen avulla. Myös puhekielisyydet voidaan jakaa kahteen ryhmään niiden muodostumisen perusteella: suffiksien avulla muodostuviin puhekielisyyksiin sekä puhekielessä uusia merkityksiä saaneisiin kirjakielen sanoihin.
Analyysissa ilmeni, että puhekielisyyksien sekä kääntäjien omien neologismien määrä ja luonne poikkeavat toisistaan merkittävästi venäjännöksien välillä. Lunginan käännöksessä on selkeästi vähiten sekä puhekielisyyksiä että omia neologismeja. Brauden ja Beljakovan käännöksissä esiintyi jonkin verran sekä omia neologismeja että muun muassa alatyylisiä puhekielisyyksiä. Uspenskin käännöksissä on selkeästi eniten niin omia neologismeja kuin puhekielisyyksiä, joista merkittävä osa oli alatyylisiä. Uspenskin aineistossa on myös viittauksia siihen, että omalla käännöksellään hän pyrki tavoittamaan lasten lisäksi myös aikuisia lukijoita.
Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet Brauden ja Beljakovan sekä Uspenskin venäjännöksien olevan lähempänä lähdetekstiä. Yhdistämällä tässä tutkimuksessa saadut tulokset edellisten tutkimuksien tuloksiin voidaan sanoa, että venäjännösten kohdalla uudelleenkääntämisen hypoteesi toteutuu, mutta ainoastaan osittain. Jos myöhemmät käännökset ovat tosiaan lähempänä lähdetekstiä, niiden puhekielisyyksien suuremmat määrät osoittavat sen, että myös lähdetekstissä on runsaasti puhekielisyyttä. Kuitenkin hypoteesin mukaan uudelleenkäännöksiä tuotetaan, jotta ennemmin tai myöhemmin syntyisi kanonisoitu käännös. Tässä tapauksessa kanonisoitu käännös syntyi heti
