Julkisen talouden tarkoituksena on toimia tasapainossa niin, että tulorahoituksella katetaan palvelutoiminnasta aiheutuvat menot. 2000-luvulla Suomen julkisen talouden menot ovat kuitenkin alkaneet kasvaa tulorahoitusta enemmän. Näitä tulojen yli kasvaneita menoeriä on pitänyt kattaa lainarahoituksella, joka luonnollisesti on maksettava vielä korkojen kanssa joskus takaisin. Suomessa kunnat järjestävät kaksi kolmasosaa julkisista palveluista, joista muodostuvat suurimmat kustannus-erät julkiseen talouteen. Talouden tasapainottamiseksi ja kuntien menokehityksen hillitsemiseksi 2000-luvulla käynnistettiin Paras-hanke, jonka yhtenä tarkoituksena oli kuntaliitosten muodostaminen. Paras-hanke määritteli perusterveydenhuollon palveluiden järjestämiselle vähimmäispohjaksi 20 000 asukasta. Kuntaliitoksia ja monikuntaliitoksia muodostettiin erityisesti vuonna 2009, jolloin Suomen kuntakartalta hävisi yhteensä 67 kuntaa (32 kuntaliitosta, joista 16 monikuntaliitosta).
Tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää monikuntaliitoksen mahdollinen yhteys perusterveydenhuollon palveluiden järjestämisestä muodostuvaan menokehitykseen lyhyellä aikavälillä. Ilmiötä on tutkittu teoreettisen viitekehyksen sekä empiirisen aineiston avulla. Tutkielmassa on tarkasteltu teoriaa suuruuden ekonomiasta ja sen soveltuvuudesta julkisella sektorilla. Teoreettiseen viitekehykseen on myös avattu lyhyesti institutionaalisessa mielessä suomalainen kuntajärjestelmä sekä monikuntaliitos ja siihen liittyviä asioita. Empiirisessä aineistossa on pyritty asemoimaan perusterveydenhuollon palvelut osana suomalaisten kuntien palvelutuotantoa, minkä jälkeen on tarkasteltu kahden tapauskohteen avulla monikuntaliitoksen mahdollista yhteyttä perusterveydenhuollon palvelutuotannon menokehitykseen. Tapauskohteina ovat toimineet Joensuu ja Seinäjoki sekä niissä mukana olleiden ympäryskuntien muodostamat monikuntaliitokset vuonna 2009. Tapauskohteiden palvelutuotannon menokehitystä on tarkasteltu vuosina 2006 2011 muutamilla tunnusluvuilla kuten kokonaiskäyttökustannuskehitys, kustannukset per käynti, nettokustannukset per asukas ja hallintokustannusten menokehitys osana perusterveydenhuollon palvelutuotannon menokehitystä.
Tutkimuksesta käy ilmi, että monikuntaliitoksella ja perusterveydenhuollon palvelutuotannon menokehityksellä vaikuttaisi olevan yhteys. Seinäjoen tapauksessa kustannukset ovat nousseet huomattavasti vuonna 2009, kun taas vastaavasti Joensuun tapauksessa ne ovat vähentyneet selvästi verrattaessa vuoteen 2008. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen ja empiirisen aineiston synergiasta voidaan päätellä, että kuntarakennemuutoksilla kuten monikuntaliitoksilla ei näyttäisi kuitenkaan olevan johdonmukaista ja suurta merkitystä taloudellisten säästöjen muodostamisessa. Kuntaliitos voi tosin toimia palvelutuotannon uudenlaisen ja ehkä myös tehokkaamman organisoinnin mahdollistajana, mutta tärkeämpää olisi keskittyä itse palvelutuotannon kustannustehokkuuden kehittämiseen. Kuntaliitoksia muodostettaessa on aina arvioitava tapauskohtaisesti etujen ja haittojen suhde. Suomessa erityistä painoarvoa ennen kuntaliitospäätöstä tulee antaa väestöntiheydelle, sillä Suomi on pääosin harvaan asuttu maa ja aiempien tutkimusten perusteella mittakaavaetujen muodostuminen on todennäköisempää tiheään asutulla alueella
