Tutkimuksessa selvitettiin työnantajan ja -tekijöiden välisen lakisääteisen yhteistoimintajärjestelmän tilaa kuntien rakenteellisessa muutoksessa arvostavan, sosiaalipsykologisen tutkimusotteen avulla. Kolmen kunnan haastatteluiden (N=40) perusteella saatiin seuraavat tulokset:
1) Vahvistui Paras-ARTTU-tutkimuksen käsitys siitä, että henkilöstön vaikutusmahdollisuudet uudistuksiin koetaan sangen rajallisina eri syistä, joista kuntien taloudelliset paineet on keskeisin. 2) Yhteistoiminnan lakisääteistyminen 2000-luvulla on paikoin kangistanut yhteistoimintaa, mutta samalla se on myös mahdollistanut käytäntöjen kuntakohtaisen rakentamisen. 3) Edustuksellinen ja suora yhteistoiminta ovat jännitteisessä suhteessa keskenään. Todellisena uhkana voidaan pitää kehitystä, jossa edustuksellinen yhteistoiminta supistuu mekaaniseksi asioiden hyväksymiseksi, ja jossa työhyvinvointi- ja kehittämiskysymykset "ulkoistetaan" tuotanto- ja palveluorganisaatiolle tai yksittäisten "muutosjohtajien" henkilökohtaisesti ratkaistaviksi. 4) Hyvän edustuksellisen yhteistoiminnan haasteena on hillitä työhyvinvoinnin heikkenemistä sekä paineita autoritaarisiin, johtajakeskeisiin ja hallinnon sujuvuutta korostaviin suoraviivaisiin ratkaisuihin.
Lisäksi 5) keskusjärjestöjen näkökulmasta yhteistoimintaosaamista tarvitaan nykyistä enemmän nimenomaan pitkän tähtäimen tuloksellisuustyössä. Työnantaja- ja tekijäjärjestöt pitivät tärkeänä osaltaan ylläpitää ajatusta yhteistoiminnasta kompleksisena ryhmätoimintana edunvalvontarooliajattelun sijaan.
6) Tutkimussuhteen kannalta merkittävä johtopäätös on, että yhteistoimintatutkijan on tärkeää olla monipuolisesti vuorovaikutuksessa tutkimuskohteensa kanssa. Arvostava tutkimusote toimii tällöin hyvin, eikä se vähennä mahdollisuuksia kriittiseen tutkimustyöhön - abstraktiotaso vain on toinen. Yhteistoimintaan liittyviä odotuksia ja osin ristiriitaisiakin taustaoletuksia tuli esiin juuri arvostavan lähestymistavan ja vuorovaikutukseen asettumisen kautta
