Antiikin roomalaiset erittelivät ääntä sillä perusteella, oliko äänen tuottaja elollinen vai eloton. Tämä ero näkyy latinan kielessä sekä substantiiveissa että verbeissä. Kielen rakenteista ilmenee, että ääni koettiin toiminnan välineeksi niin laulamisessa kuin loitsimisessakin.
Ääntä voitiin tarkastella esteettisestä näkökulmasta. Vaikka kauniita ääniä oli luonnossakin, musiikin taide oli ainoastaan ihmisen saavutettavissa. Todelliseen muusikkouteen kuului laulamisen tai soittamisen taito mutta myös tieto musiikin teoriasta.
Musiikin teoria käsitti tiedon intervalleista, asteikkojärjestelmistä ja melodian luomisen taidosta. Rytmiikassa erotettiin rytmin ja metrin käsitteet sekä määriteltiin säkeenmuodostuksen säännöt. Roomalainen musiikin teoria oli jokseenkin kokonaan peräisin kreikkalaisista lähteistä, ja latinankielinen musiikkiterminologia kehittyi hitaasti. Kuitenkin osa 300-luvulla syntyneestä latinalaisesta terminologiasta säilyi käytössä keskiajalle asti. Varsinaisen musiikin teorian ohella roomalaiset lähteet käsittelevät myös äänen fysiikkaa, kosmologiaa ja eetosoppia.
Roomalaiset lainasivat kreikkalaisilta kirjainnotaation, mutta yhtään sillä kirjoitettua latinankielistä laulua ei ole toistaiseksi löytynyt. Kuitenkin keskiaikaisissa lähteissä esiintyy joitakin keskiaikaisella latinalaisella kirjainnotaatiolla tai neumeilla kirjoitettuja sävellyksiä, jotka saattavat olla peräisin antiikin ajoilta.
Asiasanat: musiikki, antiikin musiikki, antiikin Rooman musiikki, keskiajan musiikki, latinan kieli, musiikin teoria, antiikin kulttuuri, keskiajan kulttuur