Ruokatorven ja mahalaukun yläosan adenokarsinoomien ilmaantuvuuden on havaittu olevan viime vuosikymmeninä jatkuvassa kasvussa. Syövän riskitekijöitä tunnetaan puutteellisesti, mutta tutkimusten perusteella ne liittyvät ensisijaisesti huonoihin ruokailutottumuksiin, tupakointiin ja lihavuuteen. Ainoa tunnettu parantava hoito on kirurginen kasvaimen poisto, mutta koska diagnoosivaiheessa kasvain on usein jo levinnyt, vain osa potilaista on mahdollista leikata. Palliatiivinen hoito on kehittynyttä, ja suurin osa potilaista tarvitsee sitä. Myös omassa tutkimuksessamme havaittiin adenokarsinoomien ilmaantuvuudessa kasvava trendi. Tärkein diagnoosiin johtanut oire oli nielemisvaikeus, ja vain alle 5 prosenttia syövistä löytyi Barrettin tai muun ruokatorven premalignin muutoksen kontrolliskopiassa. Tämä puoltaa rutiininomaisten kontrolliskopioiden rajaamista potilasryhmiin, joissa syövän ilmaantuvuuden riski on selvästi suurentunut. Tutkimuksemme potilaista leikkaushoidon sai alle puolet, ja transtorakaalinen leikkausmenetelmä näytti olevan ennusteen kannalta merkitsevästi transhiataalista leikausmenetelmää parempi. Koska transtorakaalinen leikkausmenetelmä on sekä kirurgisesti että anestesiologisesti haastava, löydös puoltaa leikkausten keskittämistä suurempiin keskuksiin. Tutkimuksessa saatiin myös viitteitä siitä, että onkologinen neoadjuvantti- tai adjuvanttihoito ei vaikuttaisi ennusteeseen syövän levinneisyydestä riippumatta ja että neoadjuvanttihoito saattoi jopa lisätä perioperatiivisien komplikaatioiden määrää. Asia vaatii lisätutkimuksia.
Asiasanat:ruokatorvisyöpä, gastroskopia, transtorakaalinen leikkaus, transhiataalinen leikkaus, neoadjuvanttihoito, adjuvanttihoito, ruokatorvistentti, ennust
