Nilkkamurtumien välittömät ja lyhyellä viiveellä ilmaantuvat komplikaatiot ovat pitkäaikaisia paremmin tunnettuja. Tämä tutkimus selvitti operatiivisesti hoidettujen potilaiden pitkäaikaisennusteen ja murtuman anatomisen sijainnin välistä yhteyttä. Hypoteesina oli, että korkeissa nilkkamurtumissa komplikaatiot ovat yleisempiä ja näin ollen myös ennuste on huonompi.
Tutkimus toteutettiin vuosien 1997 ja 1998 aikana Tampereen yliopistollisessa sairaalassa leikatuille potilaille. Mukaan valittiin vain lateraalisen malleolin operatiivista hoitoa saaneet henkilöt (n = 182). Murtumat jaettiin Danis-Weber -luokituksen mukaan A-, B- ja C-tyyppisiksi. Tietoa kerättiin kyselylomakkeella ja potilaskertomuksista. Niiden perusteella selvitettiin kipuja sekä liikunta- ja työkyvylle aiheutunutta haittaa. Lisäksi selvitettiin apuvälineiden ja uusintahoitojen tarvetta.
Vastauksissa haitta-astetta arvioitiin asteikolla 1–5, kun taas apuvälineiden ja uusintahoitojen tarvetta kyllä – ei -kysymyksellä. Keskimäärin kivuista aiheutuvaksi haitta-asteeksi (ja keskihajonnaksi) vastattiin 1,85 ± 1,13. Liikuntakyvyn haitaksi arvioitiin 1,61 ± 0,77 ja työkyvyn haitaksi 1,56 ± 0,96. Jatkohoitoa oli saanut 31,1 % ja apuvälineitä tarvitsi 9,0 % vastanneista.
Tuloksia verrattiin murtuman luokitteluun. Paitsi yhteispisteiden perusteella, tuloksia analysoitiin myös kysymyskohtaisesti. Weber A -tyyppisiä murtumia oli kyselylomakkeen palauttaneista vain kahdella, joten nämä jätettiin pois analyysista. Murtuman anatomisen luokittelun ja ennusteen välillä ei havaittu yhteyttä (p > 0,05). Tutkimuksen merkittävin löytö oli kipujen ja liikunta- sekä työskentelyrajoitusten ennakoitua suurempi esiintyvyys.
Asiasanat:Nilkkamurtuma, Danis-Weber -luokittelu, pitkäaikaisennuste, lateraalinen malleoli, leikkaushoito, komplikaatio
