Televisiokeskustelu yhteiskehittelynä. Tapaustutkimus tv-tuotannosta ja merkityksellistämisen taidosta

Abstract

Televisiokeskustelu yhteiskehittelynä. Tapaustutkimus tv-tuotannosta ja merkityksellistämisen taidosta. Television conversations as co-configuration. A case study of television production and the art of meaning construction. Tutkimus käsittelee televisiokeskusteluohjelman tuotannon toteuttamista ja kehittämisen mahdollisuuksia. Se sijoittuu televisiovälineen historiassa tilanteeseen, jossa monikanavatelevisiosta syntyy digitaalinen televisio osaksi uutta, monivälineistä mediamaisemaa. Tämä asettaa uusia haasteita television tuotantotapojen kehittämiselle. Rautkorven tutkimus soveltaa kehittävän työntutkimuksen, vuorovaikutuksen tutkimuksen ja taidepedagogiikan näkökulmia. Kehittämisen lähtökohtana on, että korkeatasoiset käsityöläismäiset television sisältöjen ja ilmaisun rakentamisen taidot tulisi säilyttää myös uudessa mediamaisemassa. Ne olisi saatava osaksi yhteiskehittelyä, joka kehittävässä työntutkimuksessa on uusi asiakaskeskeinen työn tekemisen sukupolvi. Viitekehyksestään käsin Rautkorpi ymmärtää televisiotyön yhteistoiminnalliseksi merkitysten tuottamiseksi. Tapaustutkimuksen tutkimuskohteena on YLE Teema-kanavaa varten suunniteltu T-klubi-keskusteluohjelmasarja ja sen tuotantokaudet vuosina 2004-2006. Tuotannosta on kerätty interaktiivisen etnografian menetelmin monitasoinen aineisto, jonka keskeisiä analyysin kohteita ovat ohjaajan kaksi stimulated recall -haastattelua ja ohjelmasarjan jakso, jossa keskustellaan hyvästä televisiokeskustelusta. Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka T-klubi-tuotantotiimi suhtautuu televisio-ohjelmien asiakkaaseen, televisioyleisöön. Ohjelman asiakassuhdetta eritellään myös lopputuloksen tasolla eli yleisöpuhuttelun rakentumisena valmiissa keskusteluohjelmassa. Toiseksi kysytään miten sisällön ja muodon välinen yhteistyö toteutuu tuotannossa. Keskeisiä käsitteitä tutkimuksessa ovat monenkeskinen, refleksiivinen vuorovaikutus ja sen responsiivisuus. Responsiivisessa vuorovaikutuksessa tuotantoprosessin eri toimijat eivät vain sopeudu toisten toimintaan, vaan pysyvät kaiken aikaa toimivina subjekteina, jotka kyseenalaistavat ja muotoilevat merkityksiä. Tutkimuksessa kehitetyillä menetelmillä analysoidaan toimijoiden kehittämispuhetta, josta näkyy mihin suuntiin toimijat itse haluavat kehittää televisiojournalismia ja -ilmaisua. Toisaalta tarkastellaan vuorovaikutuksen toteutumista valmiissa keskusteluohjelmassa hyödyntäen kehittävässä työntutkimuksessa käytettyä häiriöanalyysia. Hyvää televisiokeskustelua käsittelevän jakson kehittämispuheesta löytyy neljä erilaista kulttuurista tapaa ymmärtää televisiokeskustelu. Tuotannon häiriöanalyysissa löytyy julkisen palvelun historiaan liittyvä opettava yleisöpuhuttelu, joka on T-klubissa ironian sävyttämä mutta kahlitsee toimittajaa myös silloin, kun hän pyrkii reflektoimaan aidosti työnsä ongelmia televisioyleisölle. Muut häiriöanalyysin tulokset liittyvät syvemmin television tuotantotapoihin ja televisiokeskustelun sisällön ja muodon yhteensovittamisen ongelmiin. T-klubin tuotantotapa, suoran kaltainen monikameratuotanto, asettaa sisältötiimin ja visuaalisen tiimin yhteistyölle erityisiä velvoitteita ja rajoituksia ja tekee osaltaan T-klubista toimittajajohtoisen ohjelman, vaikka ohjelman tuottajat ja sisältötiimi haluavat edistää osallistujien vapaasti kehkeytyvää keskustelua ja neuvottelua merkityksistä. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että merkitysten rikastamiseen perustuvan televisiotuotannon organisoimisessa ei voida tukeutua välittäjiin, vaan sisällön ja muodon yhteistyö ja asiakaskeskeinen yhteiskehittely edellyttää, että vuorovaikutukselle avataan laaja-alaiset edellytykset kaikkien televisio-ohjelman tuotantokonseptin osapuolien välille. Johtopäätöksinä pohditaan, kuinka tv-työssä voitaisiin soveltaa käytettyjä tutkimusmenetelmiä ja järjestää kehittämisalustoja ja avoimia oppimisympäristöjä työpaikkalähtöiseen oppimiseen. Rautkorven tutkimus liittyy ajankohtaiseen keskusteluun luovan työn johtamisen menetelmistä.This study is concerned with the production of television talk shows as a programming genre and its development prospects. In the context of the historical development of the television medium, its focus is on a stage where multichannel television is giving way to digital television and to a multimedial landscape, which in turn were preceded by the shift from universal to multichannel television. In the digital television environment, the challenge faced in television work is how to maintain its craft-type qualifications and to introduce them as part of customer-oriented co-configuration. A specific focus of this research is to study the production team´s audience relationship within existing television productions.I do this by analysing the ways in which the audience is addressed. I approach television work as a collaborative process of meaning construction. My case study is the Finnish television talk show called T Club, which serves as an example of interactive television production. The data for the research consist of T Club productions broadcast in 2004-2006 on Teema, the Finnish Broadcasting Company´s dedicated public service channel for science, culture and education. The primary data consist of two stimulated recall interviews with the programme director and one episode of the programme where the participants discuss television talk shows (the metaprogramme for my research). In addition,data sources include other T Club shows, observation data collected on the production team and interviews with people working in programme production. My empirical research questions concern, firstly, the place and role of T Club in the historical transition towards new, customer-oriented co-configuration. Secondly,I am interested in how form and content work together in television production. A further interest is with how workplace-based learning can be developed in television work, with how the research methods used can be applied, and with how development platforms and open learning environments can be created. The study puts to use in the field of television research the ideas of developmental work research, the premises of interaction research from the points of view of reflexivity and responsiveness, and Erving Goffman´s concept of participation framework. By responsiveness I refer to the interactional processes to respond and to rebuild action in dialogical meaning construction. The methods of analysis developed in the study are used in an attempt to identify development talk, which reveals how and in what direction agents themselves want to push the development of television journalism and television expression. On the other hand I also analyse the realization of interaction in the final production by using the method of disturbance analysis used in developmental work research. From the developmental talk presented in the metaprogramme ("A Good TV Talk Show"), I identify four referential objects or different ways of understanding television conversations. The first result of the disturbance analysis is that in the often ironic and self-ironic T Club talk show, the manner in which the host addresses the audience is closely reminiscent of the educational manner in which universal television addressed its audiences. That manner curbs and restricts the talk show host even in situations where they are aiming to construct a more egalitarian way of addressing the audience and to genuinely project the problems of their work to the television audience. The other results of the disturbance analysis are more deeply related to modes of television production and to the problems of how to match content and form. The mode of T Club production which uses multiple cameras and gives the impression of a live broadcast imposes special limitations and obligations on team cooperation. To give the visual team the facilities they need to do their job, the T Club talk show has had to be built around a format where the discussions and visual inserts always start and end via the talk show host. This makes the show very much a presenter-led programme, which according to the producers? and content team´s declared objectives is precisely what it does not want to be. The production mode undervalues the visual team´s craft-type qualifications and their ability to reflexively construct meaning into the talk show participants´ contributions. Earlier research on television production has emphasised the key role of mediators in the production process. Based on my case study, the cooperation of content and form and co-configuration based on the enrichment of meanings seems to require much greater scope for interaction between all the parties involved in production. My historically anchored research design and the results of the disturbance analysis are intended as a contribution to the ongoing debate on approaches to developing the television programme production concept and on the management of creative work