Sähköinen arkistointi Lappeenrannan edunvalvonnassa

Abstract

Opinnäytetyön aiheena oli sähköinen arkistointi. Työn toimeksiantaja oli Lappeenrannan edunvalvonta, joka tuottaa edunvalvontapalveluja asiakkaille Imatralta, Lappeenrannasta, Lemiltä, Luumäeltä, Parikkalasta, Rautjärveltä, Ruokolahdelta, Savitaipaleelta sekä Taipalsaarelta. Työn tavoitteena oli saada kasaan kattava teoria sähköisestä arkistoinnista ja sen toiminnasta Lappeenrannan edunvalvonnassa. Työn teoriaosuus koostui internet-lähteistä, laeista sekä kirjallisuudesta. Teoriaosuuden tarkoituksena oli avata arkistoinnin periaatteita erityisesti sähköisen arkistoinnin kannalta. Lisäksi teoriaosuudessa selvitetään arkistointiin liittyvää lainsäädäntöä sekä asetuksia. Tutkimusosuus toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Lappeenrannan edunvalvontaan kohdistuvassa kyselyssä selvitettiin henkilökunnan mielipiteitä sekä kokemuksia edunvalvonnan siirtymisestä perinteisestä arkistoinnin mallista sähköiseen arkistointiin. Opinnäytetyön tuloksena syntynyttä opasta voi hyödyntää erityisesti Lappeenrannan edunvalvonta mutta myös muut viranomaiset tai yritykset, jotka kaipaavat tietoa sähköisestä arkistoinnista

    Similar works

    Full text

    thumbnail-image

    Available Versions