Indonesia s natural forest, which has traditionally been the main and cheapest source of wood, has been deforested and degraded at an alarming pace. In response to a decreasing wood supply from natural forests and high demand for wood, forest plantations including smallholder plantations have been increasingly established by different actors (e.g. government and private industries). These plantations also provide ecosystem services and represent new livelihood options for Indonesia s large population of rural poor. However, the tree planting programs have often failed to take into account the socioeconomic and perceptional diversity of the local people involved. The lack of understanding for these issues has contributed to poor levels of success of such initiatives. As a result, the targets set to establish certain areas of plantations have not been reached, and the productivity and quality of the established plantations are generally far from reaching their full potential.
This thesis consists of three papers (published in peer-reviewed journals) based on four case study sites in Indonesia in which 412 households were interviewed and 127 smallholder plantations were measured. The aim was to study the socio-economic, perceptional and motivational factors influencing farmers current and future tree planting (study I) and management activities (studies II and III). Study I also described how the income received from wood was used and the main disadvantages related to tree planting. Furthermore, studies II and III explored the growth and quality of the tree plantations and how these were influenced by the silvicultural practices performed. The species studied were acacia, kadam, mahogany and teak.
Across the sites trees were planted mainly by the farmers that had more land, higher value of total assets,and more active participation in farmers groups or other social organizations. The factors influencing silvicultural management activity varied between the sites. When more alternative income earning options were available, and where markets for low quality wood were available, farmers allocated minimum labor to silvicultural management regardless of their socio-economic and perceptional characteristics. In cases where few off-farm income earning options were available, some socioeconomic factors were found to be positively correlated with silvicultural management activity; namely larger planted areas, years as a member in farmers group, positive attitudes towards tree planting, and higher numbers of household members contributing to income generation. In the teak sites, stands were mostly of low or medium quality because of the low level of silvicultural management (e.g. poor thinning). Most of the kadam and mahogany planters conducted the recommended silvicultural practices, but only approximately half of these plantations were of high quality. The difference in stand quality in all sites was most likely attributed to the varying seedling or site quality, or the specific methods and timing used in silvicultural practices.
Trees were mainly planted for economic reasons, and were harvested when cash was needed. Long rotation lengths, lack of capital, low wood prices, and poor access to production inputs or markets were found to be the main constraints to current and future smallholder tree planting. In conclusion it is recommended that smallholder tree planting could be enhanced by: a) improving farmers access to markets and reasonable prices for wood; b) improving farmers access to high quality planting material;c) improving silvicultural practices; and d) providing more resources to support the farmers while waiting for harvest revenue. Furthermore, it is suggested that baseline information on the socio-economic, environmental and market conditions should be surveyed before implementing new plantation programs.
Keywords: Indonesia, tree planting, farmer, silvicultural management, acacia, mahogany, kadam, teakMetsien tuhoutuminen Indonesiassa on lisääntynyt huolestuttavaa vauhtia. Samalla puun kysyntä on nousussa ja yritykset, valtio ja pienviljelijät ovat lisänneet istutustoimintaansa. Puuntuotannon lisäksi metsänistutusohjelmien oletetaan parantavan ympäristöolosuhteita sekä tarjoavan uusia toimeentulomahdollisuuksia Indonesian maaseudun ihmisille. Kuitenkin metsänistutusohjelmat ovat usein onnistuneet huonosti johtuen osaksi siitä, ettei pienviljelijöiden sosioekonomisia taustoja, lähtökohtia ja asenteita ole riittävästi huomioitu. Tämä on johtanut siihen, että metsänistutusohjelmiin osallistuminen on ollut heikkoa ja istutusten laatu ja tuotto huonoa.
Väitöskirja koostuu kolmesta osajulkaisusta sekä yhteenvedosta. Työ perustuu neljään tapaustutkimukseen Indonesiassa, joissa haastateltiin yhteensä 412 kotitaloutta. Lisäksi kaikkien metsänistuttajien istutusalat inventoitiin (127 istutusta). Työn tarkoituksena oli selvittää, mitkä sosioekonomiset tekijät ja viljelijöiden asenteet vaikuttavat siihen: (a) istuttavatko pienviljelijät puita vai eivät, (b) kuinka he hoitavat istutuksiaan, (c) ja haluavatko he jatkaa puun istutusta myös tulevaisuudessa. Tutkimuksessa selvitettiin myös pienviljelijöiden motiivit ja heidän kohtaamansa ongelmat metsänistutukseen ja hoitoon liittyen. Lisäksi tutkittiin pienviljelijöiden tekemiä metsänhoitotoimenpiteitä ja niiden vaikutuksia metsänistutusten laatuun. Tutkitut lajit ovat akaasia (Acacia mangium Willd.), mahonki (Swietenia macrophylla King.), tiikki (Tectona grandis L.f.) ja kadam (Anthocephalus cadamba Miq.).
Tuloksissa ilmeni, että puita istuttavat pienviljelijät omistivat enemmän maata ja muuta omaisuutta kuin ne pienviljelijät, jotka eivät istuttaneet metsää. He myös toimivat aktiivisesti erilaisissa pienviljelijäryhmissä.
Metsänhoitoaktiivisuuteen vaikuttavat tekijät vaihtelivat eri tapaustutkimuksissa. Metsänistutukseen käytettiin vain vähän työvoimaa riippumatta pienviljelijöiden sosioekonomisesta taustasta ja asenteista, jos: (a) vaihtoehtoisia, maanviljelyn ulkopuolisia tulolähteitä oli tarjolla ja (b) markkinat olivat olemassa myös huonolaatuiselle puulle. Jos taas maanviljelyn ulkopuolisia elinkeinomahdollisuuksia oli vain vähän, sosioekonominen tausta vaikutti pienviljelijöiden metsänhoitoaktiivisuuteen. Silloin metsänhoitotoimenpiteitä suorittivat ne pienviljelijät: (a) jotka omistivat laajemmat istutusalueet, (b) joilla oli positiivinen asenne metsänistutusta kohtaan, (c) jotka olivat kuuluneet pidemmän ajan pienviljelijäryhmään ja (d) joilla oli enemmän työvoimaikäisiä perheenjäseniä.
Tiikki-istutukset olivat enimmäkseen huono- tai keskilaatuisia johtuen metsänhoidon heikosta laadusta, etenkin harvennusten puutteesta. Kadamin ja mahongin istuttajat suorittivat lähes kaikki suositellut metsänhoitotoimenpiteet, mutta kuitenkin vain noin puolet heidän istutuksistaan olivat hyvässä kunnossa. Metsänistutusten laatuun vaikuttavia tekijöitä näyttäisi olevan istutuspaikan ja -materiaalin laatu, sekä metsänhoitotoimenpiteiden ajoitus ja niiden suoritustapa. Haastatteluaineistosta ilmeni, että pääsyy metsänistutukseen oli taloudellinen ja puita korjattiin silloin, kun raha oli tarpeen. Metsänistutusta halusivat jatkaa ne viljelijät, jotka tunsivat puumarkkinat ja jotka kokivat saavansa puusta kohtuullisen hinnan. Pitkä kiertoaika, pääoman puute, istutusmateriaalin vaikea saatavuus, alhainen puun hinta sekä vaikea markkinoillepääsy olivat metsänistutukseen liittyviä pääongelmia. Pienviljelijöiden metsänistutusta voitaisiin parantaa helpottamalla markkinoillepääsyä, parantamalla viljelijöiden hintatietoisuutta, luomalla vaihtoehtoja, joiden avulla myös köyhimmät pienviljelijät voisivat kestää pitkän odotusajan ennen kuin korjuutuloja puusta saadaan, sekä parantamalla istutusmateriaalin ja metsänhoidon laatua. Ennen uusien metsänistutusohjelmien toimeenpanoa tulisi selvittää nykyistä paremmin ohjelmaan osallistuvien viljelijöiden sosioekonominen tausta, alueen ekologiset olot, sekä puutavaran kysyntä ja puumarkkinoiden tila kyseisellä alueella.
Hakusanat: Indonesia, metsänistutus, pienviljelijä, metsänhoito, akaasia, mahonki, kadam, tiikk
