Selvitys alueidenkäytön suunnittelun ja ohjauksen voimavaroista on osa maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointia. Selvityksessä tarkastellaan alueidenkäytön suunnitteluun käytettyjen resurssien määrällistä ja laadullista kehitystä sekä näiden resurssien koettua riittävyyttä suhteessa tehtävien vaativuuteen ja volyymiin. Työn keskeisenä tavoitteena on ollut selvittää, onko suunnittelujärjestelmän käyttö ja toteuttaminen mahdollista käytettävissä olevien resurssien puitteissa sillä tavoin kuin lainsäätäjä on tarkoittanut. Vastauksia kysymykseen on haettu tilastoanalyysin perusteella koko maasta sekä haastattelu- ja tilastoanalyysin (Ympärisitötiedon hallintajärjestelmä Hertta/kaavoituksen seurannan tilastot) avulla viideltä kaupunkiseudulta; Oulusta, Seinäjoelta, Tampereelta, Turusta ja Lahdesta. Haastateltavana oli 15 johtavaa viranomaista kaupungeista, maakuntien liitoista ja ELY-keskuksista. Tilastoanalyysissä on hyödynnetty ympäristöministeriön ja Kuntaliiton syksyllä 2012 toteuttamaa kolmea Webropol-nettikyselyä alueidenkäytön suunnittelun ja ohjauksen voimavaroista. Kyselyt suunnattiin kuntiin, maakuntien liittoihin ja ELY-keskuksiin. Haastattelututkimuksen tarkoituksena oli yhtäältä selvittää alueidenkäytön suunnittelun ja ohjauksen koettua resurssitilannetta ja jokapäiväisen työn pullonkaulatilanteita. Kysyttiin, mitkä erityiset tekijät tai olosuhteet syövät runsaasti resursseja eli henkilöstön työaikaa sekä vaikuttavat esimerkiksi työn tehokkuuteen, mielekkyyteen ja jaksamiseen. Toisaalta haastatteluissa haettiin best practice –tyyppisiä esimerkkejä hyvin toimivista yhteistyön muodoista eri viranomaistahojen välillä. Lähtökohtana oli ajatus siitä, että hyvin toimiva yhteistyö voi parantaa resurssien hyödyntämistä. Selvityksen mukaan maankäytön suunnittelun henkilöstöresurssit koetaan niukoiksi sekä kunnissa, maakuntien liitoissa että erityisesti ELY-keskuksissa. Paras tilanne on kaupunkien asemakaavoituksessa, huonoin yleiskaavoituksessa ja ELY-keskuksissa. ELY-keskukset joutuvat vajavaisilla henkilöresursseilla paikkaamaan muualla järjestelmässä ilmeneviä puutteita ja ongelmia. Resurssipulaa aiheuttavat tai pahentavat muun muassa organisaatioiden rakenteeseen ja toimintaan liittyvät ongelmat, (hierarkiat, toimintojen ja toimialojen rakenteellinen ja fyysinen sijainti, toimijoiden määrä ja koko, organisaatiomuutokset.), organisaatioiden yhteistyöhön ja työnjakoon liittyvät ongelmat, (toimijoiden sijainnit, alueelliset ja seudulliset päällekkäisyydet/erot, yhteistyön organisointi ja siihen sitoutuminen). Lisäksi resurssitilannetta hankaloittavat yhteiskunnalliset ja organisatoriset rakennemuutokset (suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen, rekrytointikiellot, rekrytoinnin vaikeus, puutteet koulutuksessa, avustavan henkilökunnan väheneminen; hallinnoinnin, suunnittelun ja raportoinnin lisääntyminen sekä hankaliksi koetut tietokonepohjaiset hallinnointi- ja raportointijärjestelmät) sekä tietyt käytännön kaavoitustyön erityiskysymykset. ELY-keskuksia työllistävät erityisesti pienten kuntien ohjaus sekä ranta- ja hajarakentaminen. Tehtävien toivottiin suuntautuvan strategisempaan ohjaukseen. (Toisaalta korostettiin ELYjen roolia ”yleisen edun edustajina” suhteessa kuntiin.) Resurssipulaa taas helpottavat eri toimialojen ja organisaatioiden sijainti fyysisesti lähekkäin, matalat hierarkiat, joustava työnjako, hyvin organisoitu viestintä ja vuorovaikutus sekä asiantuntijuuksien epämuodollinen hyödyntäminen. Lisäksi resurssipulaa helpottavat yhteisesti jaetut tavoitteet, hyvä työskentelyilmapiiri, mielekkäät alueelliset, seudulliset ja hallinnolliset kokonaisuudet sekä erilaiset yhteistyön muodot. Yhteistyöstä on toimijoille monia konkreettisia ja strategisia etuja, mutta toimiakseen hyvin se edellyttää suunnitelmallisuutta, sitoutumista ja selkeitä rooleja
