Kansainvälinen kaksinkertainen verotus on merkittävä ongelma kansainvälisessä yritysmaailmassa. Vastaavasti kansainvälinen
nollaverotus tai vajaaverotus puhuttaa kansainvälisessä keskustelussa, kun yritysten aggressiivisia verosuunnittelukuvioita on
noussut julkisuuteen. Kaksinkertainen verotus, sen poistaminen ja verosuunnittelu kytkeytyvätkin yhteen - monet
verosuunnittelukeinot perustuvat kaksinkertaisen verotuksen poistomenetelmien hyväksikäyttämiseen.
Vaikka kaksinkertainen verotus on kansainvälisen verotuksen kestoaihe, huomattavasti vähemmän huomiota on kiinnitetty
kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi käytettäviin menetelmiin. Menetelmistä tärkeimmät ovat OECD:n
malliverosopimuksen käyttämät hyvitys- ja vapautusmenetelmä. Tässä työssä tutkittiin poistomenetelmiä ja sitä, kuinka
tehokkaasti ne tehtävässään onnistuvat. Tutkimus tehtiin ennen kaikkea verosopimusoikeuden, mutta myös EU-oikeuden
valossa. Tutkimuksen kohteena olivat ennen kaikkea sellaiset yritysverotukseen liittyvät ongelmakohdat, joissa nykyiset
poistomenetelmät eivät saa kaksinkertaista verotusta poistetuksi. Tällaisiksi ongelmakohdiksi havaittiin erilaiset
kvalifikaatiokonfliktit (tulo- ja entiteettikvalifikaatiokonfliktit), kulujen jakaminen asuin- ja lähdevaltion kesken, verotuksen
ajoituserot, rajat ylittävä tappiontasaus ja kolmiulotteiset tilanteet. Lisäksi perehdyttiin alikapitalisointi- ja väliyhteisösäännösten
soveltamisen synnyttämän kaksinkertaisen verotuksen poistamiseen. Samalla tutkittiin näihin tilanteisiin liittyvää nolla- tai
vajaaverotusta. Tutkimuksessa perehdyttiin sekä juridiseen että taloudelliseen kaksinkertaiseen verotukseen.
Poistomenetelmän valintaa perustellaan yleensä neutraaliuden käsitteellä. Tutkimuksessa havaittiin, että käytännön kokemus ei
tue käsitystä vientineutraalista hyvitysmenetelmästä ja tuontineutraalista vapautusmenetelmästä, vaan hyvitysmenetelmä voi
päinvastoin jopa kannustaa sijoittamaan tai pitämään voitot ulkomailla, kunnes ajankohta maksimaalisen hyvityksen saamiselle
on otollinen. Valtioiden tulisikin pohtia soveltamiskäytännön tosiasiallisia vaikutuksia, eikä luottaa sokeasti nimellisen
menetelmän teoreettisiin vaikutuksiin.
Kumpikaan poistomenetelmä ei osoittautunut selkeästi toista paremmaksi. Nimellistä menetelmää huomattavasti tärkeämpää on
menetelmän tosiasiallinen soveltamiskäytäntö. Vaikka OECD:n malliverosopimus tarjoaa menetelmille yleiset raamit, valtioilla
on paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi erilaiset rajoitukset, kuten hyvityksen enimmäismäärän laskemista koskevat rajoitukset
voivat merkittävästi vaikuttaa menetelmän kykyyn poistaa kaksinkertainen verotus. Joskus esimerkiksi vapautusmenetelmän
nimellä kulkeva järjestelmä voi tosiasialliselta soveltamiskäytännöltään vastata enemmän hyvitys- kuin vapautusmenetelmää.
Mahdollisimman selkeä, yksinkertainen ja vähän rajoituksia sisältävä poistomenetelmä takaa parhaimman lopputuloksen.
Monilla rajoituksilla pyritään estämään veronkiertoa, mutta käytännössä ne aiheuttavat paljon työtä ja kustannuksia sekä
veroviranomaisille että verovelvollisille ja ovat lisäksi helposti kierrettävissä. Valtioiden kannattaisi harkita kaksinkertaisen
verotuksen poistamista edes osittain myös tilanteissa, joissa siihen ei ole varsinaista velvoitetta. Lopulliseksi jäävä
kaksinkertainen verotus ei ole viime kädessä valtioidenkaan etu, koska se ruokkii yritysten halua yhä aggressiivisempaan
verosuunnitteluun
