Tiivistelmä. Kun COVID-19 julistettiin keväällä 2020 maailmanlaajuiseksi pandemiaksi, muuttui elämämme kertaheitolla. Valtiot ryhtyivät erinäisiin rajoitustoimiin, joiden taksoituksena oli pyrkiä estämään taudin laajempi leviäminen sekä suojella kansakuntaa sairastumiselta. Rajoitustoimet nojautuivat globaalilla tasolla ajatukseen kodista turvallisimpana mahdollisena paikkana koronavirustaudin leviämisen ehkäisemiseksi. Yhteiskunnan taholta kodista rakentui strateginen paikka, jossa ihminen saattoi olla turvassa. Koronapandemian myötä kodista tuli entistä keskeisempi osa elämäämme, kun monet arjen ja vapaa-ajan toiminnot siirtyivät kodista käsin hoidettaviksi ja/ tai liikkumista kodin ulkopuolella rajoitettiin. Kodista tuli paikka, jossa niin työn ja vapaa-ajan, yksityisen ja julkisen kuin ihanteiden ja konfliktien tilat kohtasivat.
Tämän tutkielman tarkoituksena on löytää tutkimuskirjallisuuden avulla vastaus siihen, miten koronapandemia on vaikuttanut ihmisten kokemuksiin kodista ja kodin elämiseen. Tutkielma keskittyy koronapandemian ensimmäiseen aaltoon, eli kevääseen 2020. Lähestyn kodin kokemista ja kodin elämistä ymmärtämällä kodin maantieteellisestä näkökulmasta moniulotteiseksi ja monisyiseksi paikaksi, joka muotoutuu jatkuvan vuorovaikutuksen kautta tilaan. Yhdistämällä tilan, paikan, ja kodin käsitteet laajemmin tutkimuskentällä aiheesta käytyyn keskusteluun pyrin valaisemaan pandemia-aikana kotiin kohdistuneita mahdollisia spatiaalisia, kulttuurillisia ja ajallisia muutoksia. Suomesta ja Etelä-Euroopasta antamieni konkreettisten esimerkkien tavoitteena on valaista maiden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä kodin kokemisessa ja kodin elämisessä pandemia-ajassa.
Tutkielmani perusteella voidaan sanoa, että kodin muuttuminen usean toiminnan keskukseksi on haastanut kodin kokemista ja sen elämistä niin fyysisellä, sosiaalisessa kuin mentaalisella tasolla ja lisännyt tasapainottelu eri voimien välillä. Kotia on koettu ja eletty globaalilla tasolla niin positiivisten kuin negatiivisten tunteiden kautta. Lisäksi korona-aika on korostanut kodin ja yhteiskunnan välistä vuorovaikutteista suhdetta, kun koti muotoiltiin länsimaisten koti-ihanteen ja -ideaalin avulla yhteiskunnalliseksi strategiaksi koronavirusta vastaan. Toisaalta pandemia-aika on tuonut myös entistä vahvemmin esiin kodin negatiivisia puolia, kuten epätasa-arvoa ja turvattomuutta. Pandemia-aika on myös kirkastanut kodin jatkuvaa ja alati muuttuvaa luonnetta, kun rajoitustoimien myötä kotia on pitänyt niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla muokata tilanteeseen sopivaksi
