Osallistamisen ja omaneduntavoittelun rajat : Tutkimus uusliberalistisista taloudellisista intresseistä Euroopan unionin itäisiin naapurimaihinsa kohdistamassa liikkuvuuspolitiikassa
Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin (EU) liikkuvuuspolitiikkaan sisältyviä taloudellisia intressejä. Liikkuvuuspolitiikkaa on aikaisemmin tarkasteltu pääsääntöisesti turvallisuuteen liittyvänä kysymyksenä. Muualla maailmassa tehdyn tutkimuksen valossa on kuitenkin syytä selvittää, onko liikkuvuuden kontrolloinnissa myös taloudellisen eduntavoittelun piirteitä. Tutkimuskohteena on kuusi itäistä EU:n naapurimaata, jotka kuuluvat alueellista yhdentymistä edistävän Euroopan naapuruuspolitiikka -instrumentin (ENP) piiriin. Kohdemaat ovat Valko-Venäjä, Ukraina, Moldova, Georgia, Armenia ja Azerbaidzhan. Maiden kansalaiset ovat viisumivelvollisia Schengen-liikkuvuusalueelle.
Tutkimus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä vaiheessa esitetään tutkimusaineiston laadullisen sisällönanalyysin avulla, että Euroopan naapuruuspolitiikka pyrkii edistämään alueellista integraatiota. Samalla osoitetaan kuitenkin, että liikkuvuuspolitiikka, joka on tärkeä osa yhdentymistä, tukee lähinnä markkinatalouden kannalta keskeisten ihmisryhmien matkustamisen vapautta. Sisällönanalyysin tutkimusaineistona on käytetty neljää Euroopan naapuruuspolitiikkaa käsittelevää tiedonantoa sekä yhteensä kuutta EU:n ja ENP-maiden välistä liikkuvuuskumppanuus- ja viisumihelpotussopimusta. Tutkimusaineiston avulla voidaan peilata retoriikkaa politiikan käytäntöihin ja havaita tutkimuksellisesti mielenkiintoinen ristiriita.
Tutkimuksen toisessa osassa liikkuvuuden painottumista markkinatalouden tukemiseen on tulkittu kahden teorian – uusliberalismin ja osallistavan uusliberalismin – avulla. Molempien teorioiden globaaleista vaikutuksista on käyty runsaasti keskustelua. Teoriat on tässä tutkimuksessa ymmärretty käsitejärjestelmiksi, joiden avulla voidaan hahmottaa – ei niinkään selittää – poliittisia käytäntöjä. Teoreettisten erojen pohjalta on muotoiltu kuusi tutkimushypoteesia, joiden avulla on testattu, kuinka hyvin liikkuvuuspolitiikka vastaa kumpaakin teoreettista diskurssia. Hypoteesit liittyvät 1) markkinatalouden rooliin, 2) sosiaaliseen vastuuseen ja 3) kehitykseen.
Hypoteesien vertailun perusteella voidaan havaita, että taloudellisessa liikkuvuudessa on niin osallistavan uusliberalismin kuin uusliberalisminkin piirteitä. Osallistava uusliberalismi esiintyy kuitenkin lähinnä retorisena keinona, ei niinkään johdonmukaisesti toteutettuna politiikkana. Liikkuvuus heijastaa sen sijaan vahvasti uusliberalismille tyypillistä EU:n taloudellista omaneduntavoittelua, joka on markkinoiden avaamistakin keskeisemmässä asemassa. Tulosten perusteella voidaan havaita, että uusliberalistiset käytännöt ovat saaneet jalansijaa EU:n liikkuvuuspolitiikassa, jolle taloudellisen eduntavoittelun arvot ovat lähtökohtaisesti vieraita. Uusliberalismi herättää myös kysymyksen demokratiaperiaatteen toteutumisesta. Jatkotutkimuksen selvitettäväksi jää, miten uusliberalistinen diskurssi on muodostunut
