Sosiologian alaan kuuluva tutkielma käsittelee René Girardin ajattelua. Vuonna 1923 Ranskassa syntynyt, akateemisen uransa Yhdysvalloissa tehnyt ja vuonna 2005 Ranskan akatemian jäseneksi valittu Girard on urallaan rakentanut monitieteisen kokonaisuuden, jota kutsutaan 'mimeettiseksi teoriaksi'.
Mimeettinen teoria tunnetaan parhaiten uskonnon ja väkivallan suhteita käsittelevänä antropologisena ja sosiologisena teoriana. Girardin pitkään uraan ja laajaan tuotantoon mahtuu kuitenkin myös muita painotuksia. Nykyiseen Girard-keskusteluun onkin vakiintunut tapa jakaa Girardin mimeettinen teoria kolmeen vaiheeseen ja osaan, joista kutakin vastaa yksi tieteenala ja yksi Girardin pääteos. Ne ovat kirjallisuustiede ja teos Mensonge romantique et vérité romanesque (1961, 'Romantiikan valhe ja romaanin totuus'), kulttuuriantropologia ja teos Violence et le sacré (1972, Väkivalta ja pyhä, suom. 2004) sekä teologia ja teos Des choses cachées depuis la fondation du monde (1978, 'Maailman perustamisesta saakka salatut asiat'). Tutkielman taustalla on tämä kolmijako, joka Girardia käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa laajasti esiintyy.
Tutkielma keskittyy mimeettiseen teorian ensimmäiseen osaan ja Girardin ensimmäiseen pääteokseen. Tutkielma tarkentaa ja syventää sitä, mistä mimeettisen teorian ensimmäisessä osassa on kyse. Tämä tehdään tutkimalla Girardin ensimmäisen pääteoksen historiallista ja historianfilosofista argumentaatiota. Kyseinen argumentaatio tuodaan esiin teoreettisen rekonstruktion menetelmällä. Tämä tarkoittaa, että tutkielma rakentaa mimeettisen teorian ensimmäisestä osasta tulkinnan, joka painottaa erityisesti Girardin moderniteetti-teoriaa. Moderniteetti-teorialla tarkoitetaan historiallista ja sosiologista teoriaa modernin yhteiskunnan erityisluonteesta.
Tutkielma osoittaa, että Mensonge romantique et vérité romanesque sisältää kolme toisiinsa nivoutuvaa osateoriaa, joiden rakentuminen kokonaisuudeksi tekee mimeettisen teorian ensimmäisestä osasta sen, mitä se on. Nämä osateoriat ovat teoria halusta, teoria romaanitaiteesta ja teoria moderniteetista. Tutkielma kiinnittää huomiota Girardin haluteorian ajatukseen kahdesta eri halun tyypistä, jotka ovat paitsi psykologisia tyyppejä myös sosiaalisten suhteiden tyyppejä. Ne ovat halun ulkoinen välitys ja halun sisäinen välitys. Halun ulkoinen välitys tarkoittaa halun kohteiden määrittymistä uskonnollisen ja sosiaalisen hierarkian mukaan. Halun ulkoinen välitys tarkoittaa halun kohteiden määrittymistä ei-hierarkkisten, mutta kilpailullisten ihmissuhteiden mukaan.
Tutkielma osoittaa, että Girardin ajattelussa modernisaatio tarkoittaa historiallista kehitystä, jonka myötä halun ulkoinen välitys hallitsevana sosiaalisten suhteiden muotona korvautuu halun sisäisellä välityksellä. Tämä muutos alkaa 1700-luvun lopulla ja kiihtyy 1800- ja 1900-lukujen aikana jatkuen Girardin teoksen kirjoitusajankohtaan eli 1950-luvulle.
Tutkielman johtopäätös on, että mimeettisen teorian ensimmäinen osa sisältää historiallisen moderniteetti-teorian, jonka mukaan moderni aikakausi johtaa sosiaalisten suhteiden radikaaliin muutokseen. Tämä muutos näkyy siinä, millaisten sosiaalisten suhteiden puitteissa ihmiset haluavat ja mihin heidän halunsa kohdistuu. Mimeettisen teorian ensimmäistä osaa ja sen vaikutusta Girardin myöhempään ajatteluun ei voida kunnolla ja täysipainoisesti arvioida ottamatta huomioon Mensonge romantique et vérité romanesque -teoksen moderniteetti-teoriaa
