This dissertation investigates academic research evaluation from the novel perspective of interdisciplinary accountability. While the standard model of evaluation puts a premium on disciplinary expertise and professional control, increasing demands for both interdisciplinarity and accountability have brought about pressures to open scholarly knowledge production to scrutiny beyond disciplinary boundaries. This study is concerned with the socio-epistemic implications of these developments, and discusses interdisciplinary accountability as an essential yet underdeveloped mechanism of academic quality control. It asks what constitutes interdisciplinary accountability, and how it can be demonstrated, validated, and strengthened in the evaluation of research proposals.
The empirical part of the study focuses on the evaluation of research proposals in a national research funder in Finland, the Academy of Finland. Drawing on analyses of research proposals and peer review deliberations, the study explores the various ways in which scholars coordinate, negotiate, and modify disciplinary regimes in pursuing high-quality scientific knowledge. In the light of the empirical findings and the literature on interdisciplinarity, social epistemology, and science policy, the study emphasizes context-sensitive, open-ended consideration of epistemic accountabilities in knowledge production and evaluation.
The study makes both a theoretical and a pragmatic contribution. First, it provides a complementary perspective on the changing governance of science by articulating the notion of interdisciplinary accountability. While recent debates have emphasized problem solving and public accountability as important indicators of legitimate science today, this study argues that accountability between and across academic disciplines holds an equal promise of more relevant and reliable knowledge. Interdisciplinary accountability is thus a socio-epistemic mechanism for responsible science, and provides a counterforce to both disciplinary autonomy and the tyranny of political or market forces over epistemic values.
Second, the study contributes to the pragmatic debate on how to evaluate interdisciplinary research. For this purpose, it articulates a framework for conceptualizing interdisciplinary accountability in research proposals, and considers options to facilitate interdisciplinary accountability through peer review. The framework helps defining the relevant epistemic stakeholders, the functions and benefits of proposed research, as well as the methodogical procedures for accomplishing the stated goals, which constitute the prerequisite for any evaluative act. As for the evaluative act itself, the study suggests using interdisciplinary dialog between reviewers as a type of epistemic standard. A reasonable strategy is to mix experts from different but not distant fields, and select generalist panel members whose expertise is characterized by broad knowledge beyond any one academic field.Tieteellistä laatua on pääsääntöisesti arvioitu kunkin tieteenalan omista lähtökohdista käsin, mutta tieteidenvälisen yhteistyön ja tieteen yhteiskunnallisen vastuuvelvollisuuden vaatimukset ovat luoneet paineita tieteenalarajat ylittävälle tiedontuotannon hallinnoinnille. Tutkimus tarkastelee tieteellisen arvioinnin tavoitteita ja käytäntöjä tästä näkökulmasta, ja tuo keskusteluun tieteidenvälisen vastuuvelvollisuuden käsitteen. Tutkimuksessa kysytään, mitä tieteidenvälinen vastuuvelvollisuus pitää sisällään, ja miten se voidaan osoittaa, todentaa ja ottaa huomioon tutkimushankkeiden arvioinnissa.
Tieteidenvälisen vastuuvelvollisuuden ilmenemistä tarkastellaan Suomen Akatemian tutkimushankkeiden arvioinnissa. Empiirinen tutkimus kohdistuu tieteidenvälisen vuorovaikutuksen muotoihin yhtäältä hankesuunnitelmien sisällössä ja toisaalta niiden vertaisarviointiprosessissa. Analyysien kohteena on se, miten tutkijat ja arvioitsijat aktiivisesti koordinoivat, sovittelevat ja muokkaavat tieteenalojen asettamia normeja pyrkiessään tieteellisesti korkeatasoiseen tutkimukseen. Empiiristen löydösten sekä tieteidenvälisyyttä, tieteentutkimusta ja tiedepolitiikkaa käsittelevän kirjallisuuden perusteella esitetään, että episteemisten vastuuvelvollisuuksien tapauskohtainen harkinta on keskeinen elementti uuden tiedon tuotannossa ja arvioinnissa.
Tutkimus tuottaa täydentävän näkökulman tiedontuotannon hallinnointia ja sen muutoksia koskevaan keskusteluun, jossa on viime aikoina korostunut tieteen yhteiskunnallinen vastuuvelvollisuus ja tieteellisen tiedon hyödynnettävyys. Työssä esitetään, että tieteidenvälisten suhteiden arvioiminen on ensijainen, mutta vähälle huomiolle jäänyt osa vastuullista tiedontuotantoa. Tieteidenvälinen vastuuvelvollisuus asettaa tieteenaloittaisen tutkimuksen laajemman tiedeyhteisön arvioitavaksi, ja pyrkii siten parantamaan tutkimustiedon luotettavuutta ja tieteellistä relevanssia. Työn keskeiset tulokset tukevat tämän näkökohdan operationalisointia ja edistämistä tutkimushankkeiden arvioinnissa.
Arvioinnin viitekehykseksi tutkimus tarjoaa käsitteellisen jäsennyksen tieteidenvälisen vastuuvelvollisuuden rakenteesta. Jäsennys auttaa määrittämään yksittäisen tutkimushankkeen tieteidenvälisiä arviointiperusteita kolmella ulottuvuudella: mille tieteenaloille, minkälaisesta tutkimustavoitteesta, ja minkälaisesta tutkimusprosessista hankkeessa ollaan vastuuvelvollisia. Arvioinnin toteutuksessa tutkimus korostaa tieteidenvälisen neuvotteluympäristön rakentamista. Tieteellisten asiantuntijoiden valinnalla ja asiantuntijapaneelin tieteenalakokoonpanolla voidaan ohjata sitä, missä määrin arvioitsijat rakentavat toistensa asiantuntemuksen ja arvostusten varaan muodostaessaan käsitystä hankkeiden laadusta
