This study deals with how ethnic minorities and immigrants are portrayed in the Finnish print media. The study also asks how media users of various ethnocultural backgrounds make sense of these mediated stories. A more general objective is to elucidate negotiations of belonging and positioning practices in an increasingly complex society.
The empirical part of the study is based on content analysis and qualitative close reading of 1,782 articles in five newspapers (Hufvudstadsbladet, Vasabladet, Helsingin Sanomat, Iltalehti and Ilta-Sanomat) during various research periods between 1999 and 2007. Four case studies on print media content are followed up by a focus group study involving 33 newspaper readers of Bosnian, Somalian, Russian, and 'native' Finnish backgrounds.
The study draws from different academic and intellectual traditions; mainly media and communication studies, sociology and social psychology. The main theoretical framework employed is positioning theory, as developed by Rom Harré and others. Building on this perspective, situational self-positioning, positioning by others, and media positioning are seen as central practices in the negotiation of belonging. In support of contemporary developments in social sciences, some of these negotiations are seen as occurring in a network type of communicative space. In this space, the media form one of the most powerful institutions in constructing, distributing and legitimising values and ideas of who belongs to 'us', and who does not.
The notion of positioning always involves an exclusionary potential. This thesis joins scholars who assert that in order to understand inclusionary and exclusionary mechanisms, the theoretical starting point must be a recognition of a decent and non-humiliating society.
When key insights are distilled from the five empirical cases and related to the main theories, one of the major arguments put forward is that the media were first and foremost concerned with a minority actor's rightful or unlawful belonging to the Finnish welfare system. However, in some cases persistent stereotypes concerning some immigrant groups' motivation to work, pay taxes and therefore contribute are so strong that a general idea of individualism is forgotten in favour of racialised and stagnated views. Discussants of immigrant background also claim that the positions provided for minority actors in the media are not easy to identify with; categories are too narrow, journalists are biased, the reporting is simplifying and carries labelling potential. Hence, although the will for the communicative space to be more diverse and inclusive exists — and has also in many cases been articulated in charters, acts and codes — the positioning of ethnic minorities and immigrants differs significantly from the ideal.Väitöskirjani tarkastelee sitä, miten suomalaiset sanomalehdet ovat käsitelleet etnisyyttä ja kulttuurista moninaisuutta vuosina 1999 2007. Pohdin myös, mitä mieltä taustoiltaan monikulttuuriset ja kantasuomalaiset mediakäyttäjät ovat näistä puhetavoista. Yhtenä tutkimuskysymyksenä on myös se, minkälaisesta näkökulmasta ja minkälaisin erittelyvälinein tutkijan kannattaa lähestyä ja tulkita tällaisia mediaesityksiä.
Olen analysoinut tutkimuksessani sekä määrällisin että laadullisen menetelmin 1782 aihepiiriini liittyvää lehtikirjoitusta viidessä sanomalehdessä (Hufvudstadsbladet, Vasabladet, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Iltalehti). Aineistoon kuuluu myös kuusi ryhmähaastattelua, joihin osallistui 33 venäläis-, somalialais-, bosnialais- ja kantasuomalaistaustaista median käyttäjää. Tutkimuksen lähtökohtana on se, että tarve neuvotella siitä kuka kuuluu mihinkin ryhmään lisääntyy silloin kun ympäristö muuttuu. Osa neuvotteluista käydään kollektiivisesti median välityksellä, puhutaanhan paljon yhteiskunnan medioitumisesta. Tässä yhteydessä medioituminen tarkoittaa sitä, että mediasta on muodostunut yksi yhteiskunnan tärkeimmistä yhteenkuuluvuuksien rakentajista ja välittäjistä.
Maahanmuuttajia ja etnisiä vähemmistöjä käsiteltiin tutkimusaineistossa monin eri tavoin ryhmästä, yksilöstä, juttutyypistä, toimittajasta ja aiheesta riippuen: jotkut ryhmät yhdistettiin lähes aina negatiivisiin uutisaiheisiin, kun taas taidetta, kulttuuria ja viihdealaa käsittelevissä lehtikirjoituksissa vähemmistötausta nähtiin usein merkkinä siitä, että tekijä on kosmopoliitti tai identiteettikysymyksien asiantuntija. Näennäisesti monitahoisessakin raportoinnissa tehtiin selkeää rajanvetoa sen perusteella, katsottiinko maahanmuuttaja- tai vähemmistötaustaisen yksilön tai ryhmän todistetusti tai oletetusti käyttävän hyväkseen suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Periaatekeskustelu siitä, miten suomalainen hyvinvointimalli on soviteltavissa maahanmuuton kasvuun kyti aineistossa pinnan alla, mutta se ei tutkimuksen ajankohtana noussut selkeästi esiin.
Kun sekä suomalaissyntyiset että maahanmuuttajataustaiset keskustelivat ryhmähaastatteluissa, markkinatalouden argumentit kuuluivat selkeämpinä: humanitaarisista tarpeista ja ihmisoikeuksista ei juuri puhuttu, kun taas valmius ja velvollisuus tehdä töitä, maksaa veroja ja olla riippumaton yhteiskunnan tuista painottuivat. Kaikissa ryhmissä korostettiin, että mediassa tulisi käsitellä vaikeita asioita avoimesti. Etenkin maahanmuuttajataustaiset haastateltavat moittivat mediaa yksinkertaistamisesta, virheellisen tiedon jakamisesta ja liian kapeiden kategorioiden rakentamisesta. Yksilöt, jotka näkevät maailman ja ilmiöiden monitahoisuuden, eivät mahdu tällaisiin kategorioihin.Avhandlingen Conditionally one of ’Us’ handlar dels om hur den finländska dagspressen 1999–2007 behandlade frågor som berör etnisk och kulturell mångfald, dels om hur tidningsläsare med varierande etnisk och kulturell upplevde den här rapporteringen. På ett mer generellt plan begrundar studien också hur det bäst lämpar sig för en forskare att närma sig dessa frågor och ur vilket perspektiv.
Avhandlingen består av fem fallstudier för vilka jag analyserat 1 782 tidningsartiklar och utfört 33 gruppintervjuer. För fallstudierna har jag bland annat granskat hur ryssar och estländare presenterats i Hufvudstadsbladet och Vasabladet, hur mångfaldstematiken behandlades på kultursidorna i Hufvudstadsbladet och Helsingin Sanomat och hur kvällspressen (Ilta-Sanomat och Iltalehti) skrev om underhållningsartister och idrottare med minoritetsbakgrund. Med hjälp av gruppintervjuer har jag analyserat hur tidningsläsare med bosnisk, somalisk, rysk, finlandssvensk och finsk bakgrund samtalar om medier, invandring och tillhörighet.
En utgångspunkt för studien är att vi har ett ökat behov av att markera och förhandla om vem som hör till ”oss” och vem som inte gör det i en tid som på många sätt präglas av förändring. En del av dessa förhandlingar är kollektiva och förs av olika aktörer som får sin röst hörd i medierna. Det framhålls ofta att hela samhället har medialiserats, vilket i det här fallet innebär att medierna också själva i större utsträckning än tidigare tar del i att konstruera, distribuera och legitimera dominerande uppfattningar om vem som hör vart, och vilka som hör ihop.
Under forskningsperioden behandlade den undersökta dagspressen invandrare och etniska minoriteter på ett relativt varierande sätt beroende på grupp, individ, typ av artikel, journalist och ämne. Vissa grupper förekom så gott som genomgående i samband med negativa teman, medan personer inom kultur, konst och underhållningsbranschen ofta presenterades som kosmopoliter, identitetsexperter eller som väldigt likadana ”oss”. En närmare analys visar emellertid att pressen kategoriserade invandrare och etniska minoriteter på basis av huruvida de bevisligen eller enligt allmän uppfattning utnyttjar välfärdssamhället eller bidrar till att upprätthålla det.
När personer födda i Finland och personer med invandrarbakgrund kommer till tals i gruppintervjuer ter sig de marknadsliberala villkoren för tillhörighet konkretare än i pressen: humanitära behov och mänskliga rättigheter lyser med sin frånvaro, medan invandrarnas vilja och skyldighet att bidra genom att arbeta, betala skatt och klara sig utan bidrag från staten betonas. Såväl infödda finländare och personer med invandrarbakgrund var kritiska mot mediernas rapportering: man menade att medierna förenklar, misstolkar och sopar saker under mattan. Samtliga grupper förespråkade ökad öppenhet om svåra frågor, men fram för allt personer med invandrarbakgrund kritiserade medierna för att skapa för snäva kategorier som personer med komplexa tillhörighetskänslor inte kan identifiera sig med
