Yksi historia monimutkaistuvassa maailmassa : historian olemus ja historian suuret kertomukset luokanopettajaopiskelijoiden historiatietoisuudessa

Abstract

Historia ymmärretään tässä tutkimuksessa kokonaisvaltaiseksi tavaksi tarkastella maailmaa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden odotusten muodostamassa kokonaisuudessa. Tämä eri aikatasoja yhdistävä näkökulma nousee esille historiatietoisuuden käsitteessä, joka voidaan määritellä nykyisyyden selittämiseksi historian avulla ja siihen perustuviksi odotuksiksi tulevaisuuden kehityksestä. Tutkimus käsittelee Helsingin yliopistossa opiskelevien luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä historiasta ja sen olemuksesta. Siinä tarkastellaan myös sitä, millaisia tulevaisuutta koskevia odotuksia historia heissä herättää. Vastauksia etsittiin seuraaviin kysymyksiin: Mitä historia merkitsee tutkimushenkilöille ja millaisiin asioihin he samaistuvat historiassa? Millä tavoin tutkimushenkilöt luonnehtivat historian olemusta ja millaisia yhteneväisyyksiä näillä arvioilla on niin sanotun yhden historian käsitteeseen? Millaiseksi tutkimushenkilöt arvioivat tulevaisuuden kehitystä, ja missä määrin nämä odotukset heijastelevat yhden historian käsitteen lähtökohtia? Tutkimushenkilöiden käsityksiä peilataan modernin aikakauden myötä länsimaissa yleistyneeseen yhden historian ajatteluun. Tämä käsite muodostaa tutkimuksen tärkeän teoreettisen viitekehyksen. Valistusaatteen ja kirkon vallan heikentymisen myötä syntyneessä ajattelussa historian katsottiin muodostavan koko ihmiskuntaa koskevan jakamattoman, lineaarisen kertomuksen, jolla oli selkeä suunta kohti edistystä ja parempia aikoja. Yhden historian ajatteluun sisältyi myös käsitys siitä, että länsimailla oli historiassa erityisrooli: ne toimivat edistyksen ja kehityksen tiennäyttäjinä. Viime vuosikymmeninä tämä ajatus on kyseenalaistettu. Se on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä muun muassa postmodernistien ja niin sanotun uuden historian edustajien taholta. Kritiikistä huolimatta yhden historian ajattelun piirteet näyttävät edelleen vaikuttavan yhtenä voimakkaana pohjavirtana länsimaisessa ajattelussa. Tutkimuksen empiirinen osuus koostuu kvalitatiivisesta aineistosta, joka on saatu haastattelemalla 22 Helsingin yliopistossa opiskelevaa luokanopettajaopiskelijaa. Haastatteluhetkellä tutkimushenkilöt olivat iältään 19–26-vuotiaita. Tutkimuskysymyksiin pyrittiin löytämään vastauksia etsimällä haastatteluista laajempia ajatuskokonaisuuksia, merkitysluokkia. Haastatteluteemoissa nousivat esille menneisyyden kehityksen ohella arviot tulevan kehityksen luonteesta. Historiaa pidettiin lähtökohtaisesti ilmiöitä yhdistävänä ja kokonaiskuvan tarjoavana tiedonalana, joka auttaa nykyisyyden ymmärtämisessä. Sekä Suomen historiassa että maailmanhistoriassa hahmotettiin yleisesti edistyskertomuksen piirteitä. Maailmanhistorian osalta edistyksen ja kehityksen katsottiin koskeneen lähinnä länsimaita. Suomen osalta käsitystä sotien jälkeisestä edistyskertomuksesta himmensi käsitys yhteisöllisyyden vähenemisestä ja itsekkyyden lisääntymisestä nykyaikaa lähestyttäessä. Osa tutkimushenkilöistä koki samaistuvansa Suomen historian suureen kansalliseen kertomukseen, erityisesti sota-ajan tapahtumiin. Kaikille samaistuminen kansalliseen historiaan ja sen käännekohtiin ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys. Jotkut tutkimushenkilöt olivat löytäneet samaistumiskohteita mikrohistoriasta. Toisaalta joukossa oli myös niitä, joille samaistuminen menneisyyden tapahtumiin oli lähtökohtaisesti vieras ajatus. Historiaa ei hahmotettu tulevaisuudessa itsestään selvästi jatkuvana edistyskertomuksena. Pikemmin historiaa pidettiin luonteeltaan kontingenttina ja syklisenä ilmiönä. Suuri läntinen edistys- ja modernisaatiokertomus ei tutkimustulosten mukaan näyttänyt avaavan erityisen toiveikkaita näköaloja tulevan kehityksen suhteen. Tulevaisuuden osalta kehitys nähtiin varsin pessimistisessä valossa sekä Suomen että koko maapalloa koskevan kehityksen suhteen. Uhaksi koettiin erityisesti markkinavoimien liiallinen voimistuminen suhteessa demokraattisesti valittuihin toimijoihin, yleisen kehityksen osalta myös lännen ja muun maailman lisääntyvä vastakkainasettelu sekä ympäristöuhat. Varsin pessimistisistä yleistä kehitystä koskevien tulevaisuudenodotuksista huolimatta tutkimushenkilöt suhtautuivat erittäin positiivisesti oman henkilökohtaisen elämänsä tulevaisuudennäkymiin. Tulevaisuutta hahmotettiin kollektiivisen toiminnan sijaan ensisijaisesti erilaisten yksilöllisten projektien näkökulmasta