Suurpetoihin ja ennen kaikkea karhuun liittyvä luontomatkailu on osoittautunut erittäin kiinnostavaksi elämystuotteeksi ja toiminta on viime vuosina kasvanut erityisesti suurpetojen tiheimmän esiintymisen alueilla itärajan tuntumassa Kainuussa, Kuusamossa ja Pohjois-Karjalassa.
Suurpetojen katselu- ja kuvaustoiminta nojaa vahvasti eläinperäisten sivutuotteiden eli haaskojen käyttöön, joiden avulla suurpedot näyttäytyvät katselu- ja kuvauspaikalla säännöllisesti ja ennustettavasti. Suurpetojen katseluun liittyvä vuodesta toiseen samalla paikalla jatkuva ruokinta on kuitenkin herättänyt lähiympäristössään ristiriitoja.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää haaskaruokinnan sosiaalisia vaikutuksia ja ristiriitoja kartoittamalla haaskaruokintaan perustuvaan suurpetojen katseluun sekä kuvaamiseen eri tavoilla sidoksissa olevien ryhmien näkemyksiä. Haaskaruokintaa käyttävien yritysten tai toimihenkilöiden sekä poroelinkeinon, maanomistuksen, luonnonsuojelun, metsästyksen ja kenneltoiminnan keskinäiset suhteet ja niiden merkitys alueellisten ristiriitojen synnyttäjänä selvitettiin. Myös alueellisten sekä maakunnallisten eläinlääkintä-, järjestys-, maanpuolustus-, maaseutu-, ja ympäristöviranomaisten mielipiteet kirjattiin, koska he ovat työnsä puolesta tekemisissä haaskojen käytön kanssa ja heidän näkemyksillään on näin ollen vahva rooli alueellisessa vuorovaikutuksessa ja yhteisödynamiikan muokkautumisessa.
Tutkimuksen tavoitteena oli myös tarjota asioista päättäville tahoille näkökulma haaskojen käytön sosiaalisista vaikutuksista mahdollisen toimintaa säätelevän ohjeistuksen tai lainsäädännön laadinnan tueksi. Tutkimusaineisto käsittää paikallisille ja maakunnallisille sidosryhmille suunnatun kirjallisen kyselyn sekä asiantuntijahaastattelut.
Suurimmat ristiriidat nousevat haaskojen avulla paikalle houkutelluista karhuista. Poronhoitoalueella karhujen määrän epäillään lisääntyvän siinä määrin, että niiden aiheuttamat porojen vasavahingot myös nousevat. Karhujen haaskaruokinnan ja karhunmetsästyksen sovittaminen samaan aikaan koetaan mahdottomaksi tehtäväksi. Tämä kasvattaa myös poliisien työtaakkaa. Rajavartijat ja alueen asukkaat saattavat kokea karhukeskittymät turvallisuusriskinä. Muiden suurpetojen haaskaruokinnan kohdalla ristiriidat ovat hyvin vähäisiä.
Suurpetojen katselu- ja kuvaustoiminnan haaskanpitoa säätelevät nykyisellään useat lait ja asetukset, mutta säädöstö on epätäydellistä, hajallaan ja sen noudattaminen ja valvonta on haastavaa. Selkeiden pelisääntöjen puuttuminen nostattaa ristiriitoja eri sidosryhmien välille mahdollistamalla tulkinnanvaraisuudet puolin ja toisin. Yksiselitteinen lainsäädäntö, ohjeistus ja mahdollisesti myös luvanvaraisuus ovat kaikkien etu. Myös haaskojen käyttöön kytköksissä olevien viranomaisten vastuut ja tehtävät on selkeytettävä ja joustava tiedonkulku eri viranomaisten välillä on varmistettava. Neutraalia tietoa suurpetojen esiintymisestä ja käyttäytymisestä kuin myös haaskojen käytöstä ja haaskojen käytön alueellisesta merkityksestä tulisi kohdentaa alueen asukkaille. Tapaamiset eri sidosryhmien kesken ovat myös välttämättömiä.
Keinot löytää rauhallinen rinnakkainelo sidosryhmien kesken on haastavaa ja aiheen tiimoilta on edelleen iso joukko avoimia kysymyksiä. Sidosryhmiä on nyt kuultu, ja vastuu haaskankäytön tulevaisuudesta siirtyykin asiasta päättäville tahoille
