Tuotantoeläinten hyvinvointia voidaan edistää muun muassa erilaisin ruokinnallisin, teknisin ja hoitokäytäntöihin liittyvin toimenpitein. Tärkeä yksittäinen eläinten hyvinvointiin vaikuttava tekijä on eläinten hoitajan asenne ja käyttäytyminen eläimiä kohtaan. Nykyisen asennetutkimuksen teorioiden valossa erityisesti tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistämistä koskevat asenteet ennustavat tuottajien toiminta-aikomuksia ja ovat siten yhteydessä eläinten todelliseen hyvinvointiin, terveyteen ja tuotokseen.
Tutkimuksessamme selvitimme suomalaisten sianlihan- ja maidontuottajien asenteita eläinten hyvinvoinnin edistämistä kohtaan tulkitsemalla heidän argumentaatiotaan Ajzenin (2002) suunnitellun toiminnan teorian pohjalta. Teorian mukaan ihmisen käyttäytymistä tai aikomusta toimia tietyllä tavalla voidaan parhaiten ennustaa itse toimintaan kohdistuvien asenteiden avulla. Asenteiden lisäksi näitä käyttäytymisaikomuksia määrittävät myös uskomukset ulkopuolisista sosiaalisista odotuksista ja omista vaikutusmahdollisuuksista.
Käytimme laadullisen asennetutkimuksen lähestymistapaa. Haastattelimme 9 sianlihan- ja 9 maidontuottajaa esittämällä heille erilaisia tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä lauseväittämiä. Olimme kiinnostuneita siitä, miten tuottajat kommentoivat tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistämisen arvottamista, siihen liittyviä subjektiivisia normeja ja tuottajan vaikutusmahdollisuuksia. Kiinnitimme huomiota myös siihen, miten he tulivat määrittäneeksi omaa toimija-asemaansa ja minkälaisiin arvoihin he vetosivat.
Tilakäynneillä, haastattelujen yhteydessä, teimme kaikilla tiloilla myös karkeat arviot eläinten hyvinvoinnista. Arvioinnissa käytimme pääosin ympäristöperäisiä, mutta myös joitakin eläinperäisiä hyvinvoinnin indeksimittareita, joilla pyrimme arvioimaan eläinten tuotanto-olosuhteiden lajinmukaista toimivuutta sekä eläinten sopeutumista olosuhteisiin.
Tuottajat toivat esiin kaksi erilaista, mutta usein päällekkäistä eläinten hyvinvoinnin arvottamisen tapaa. Yhtäältä he käsittivät hyvinvoinnin eläimen periaatteelliseksi oikeudeksi tulla kohdelluksi ja hoidetuksi moitteettomasti, jolloin hyvinvoinnin edistäminen ei vaadi suuria investointeja tai resursseja vaan voidaan nähdä pieninä ja yksinkertaisina käytännön toimina. Toisaalta tuottajat totesivat eläinten hyvinvoinnin olevan hyvän tuottavuuden ehto ja edellytys, jota tulee vaalia jo sen tuottaman rahallisen arvon vuoksi. Subjektiivisten normien lähteistä erityisesti teurastamot ja meijerit näyttäytyivät tärkeinä, tuottajan asenteita ja toimintaa ohjaavina auktoriteetteina. Periaatteelliseen arvoulottuvuuteen liitettiin vähemmän normeja kuin tuotantokeskeiseen lähestymistapaan. Auktoriteeteilla oli merkitystä myös tuottajan kokemien vaikutusmahdollisuuksien suhteen. Vaikuttamisen rajoja asettivat niin ikään tuottajan oma jaksaminen sekä taloudelliset resurssit.
Tuottajan positiivinen näkemys omista vaikutusmahdollisuuksista eläinten hoidossa ja hyvinvoinnin edistämisessä oli hyvinvointi-indeksipisteiden perusteella yhteydessä parempaan eläinten hyvinvoinnin tasoon. Halukkuus edistää eläinten hyvinvointia ei kuitenkaan näiden tulosten valossa näyttäisi riippuvan siitä, asennoituuko tuottaja siihen periaatteellisesti, välineellisesti tai molemmin tavoin: hyvinvointi-indeksin pistemäärät eivät eronneet merkittävästi eri lailla hyvinvoinnin edistämiseen asennoituvien tuottajien tiloilla. Tuottajat näkivät tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistämisen tärkeäksi, mutta erilaisin perustein.
Tuottajille tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistäminen merkitsi laajaa hyvinvointitoimintojen joukkoa, joka voitiin ryhmitellä neljään hyvinvoinnin edistämisen tapaan: olosuhteiden parantamiseen, hoitotyöhön, eläimen hyvään kohteluun ja tuottajan omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Tuottajat tunnistavat mainitut neljä hyvinvoinnin edistämisen tapaa relevanteiksi, mutta niiden arvottamisessa oli vaihtelua, ja eri tuottajat todennäköisesti asettaisivat ne erilaiseen tärkeysjärjestykseen. Kaikkein kiistanalaisimmalta hyvinvoinnin edistämistavalta vaikutti eläimen hyvän kohtelun alle kuuluvien käytäntöjen luokka, kun taas muut kolme hyvinvoinnin edistämisen tapaa vaikuttivat saavan pääosin myönteisen sävyistä arvottamista. Periaatteellinen arvolataus ja eläimen hyvä kohtelu asenteen kohteena liittyivät usein yhteen, mutta tätä voitiin tukea myös välineellisin perustein. Sen sijaan muiden kolmen hyvinvoinnin edistämisen tapojen kohdalla ei näkynyt vastaavanlaista painotuseroa. Kaiken kaikkiaan tulokset vahvistavat käyttämämme teoreettisen tulkintakehyksen keskeisen viestin, jonka mukaan tuottajan asenteiden ja tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistämisen välinen yhteys ei ole yksioikoinen tai mekaaninen
