"Vanha historia" pystyi turvautumaan suoraan tutkimiensa eliittikansalaisten
itse tuottamiin dokumentteihin, "uusi historia" joutuu usein nojaamaan epäsuoraan
tietoon, jonkun toisen tutkimuskohteesta antamaan todistukseen. Kutsun
tässä artikkelissa uuteen historiaan samastuvan historiantutkijan epäsuorassa
päättelyssään käyttämää tietoa "toiseksi" tiedoksi. Epäsuoruus on usein suorastaan
kaksinkertaista, sen välittäjä ei pelkästään ole toinen ja suhteessa tutkimuskohteeseen
vieras, yleensä jossain mielessä eliittiin kuuluva tai ainakin eliittiä
palveleva henkilö. Epäsuoruus tai vieraus liittyy usein myös asiakirjan tai dokumentin
käsittelemään ilmiöön. Se ei välttämättä kerro suoraan siitä ilmiöstä, joka
pohjimmiltaan kiinnostaa tutkijaa, vaan hänen on pääteltävä asia epäsuorasti johonkin
toiseen ilmiöön liittyvistä tiedoista
