Toukokuussa 2007 Tallinnassa puhkesi mellakoita, joiden lähtölaukauksena oli neuvostoaikaisen
sotilaspatsaan siirtäminen pois kaupungin keskusaukiolta. Viron venäläiset vastustivat patsaan
siirtoa, koska heille se symboloi vapautusta fasismista. Virolaisten enemmistö puolestaan
oli patsaan siirron kannalla, koska heille se edusti negatiiviseksi miellettyä neuvostoaikaa. (Ks.
Torsti 2008.) Tästä yksittäisestä historiapoliittisesta tapahtumasarjasta voidaan erottaa ainakin
seuraavat konkreettiset historiapolitiikan aiheuttamat seuraukset: pahimmat väkivaltaisuudet
Virossa koko 1991 alkaneen itsenäisyyden aikana, mittavat aineelliset vahingot Tallinnan keskustassa
ja Viron liike-elämän kärsimät tappiot muun muassa venäläisten asettamien ostoboikottien
vuoksi. Näiden lisäksi patsaskiista muutti ja typisti kesäkuussa 2007 järjestetyn EU–
Venäjä-huippukokouksen asialistaa. Tapahtuma toi myös esiin Viron venäläisvähemmistön sosiaaliset
ongelmat. (Torsti 2008, 33–34.)
Kuten Tallinnassa käyty patsaskiista osoittaa, historiaa koskevat tai historiaan liittyvät poliittiset
tulkinnat ja päätökset voivat johtaa konkreettisiin seurauksiin ja yhteiskuntapoliittisiin
merkityksenantoihin, mikä osaltaan selittää historiantutkijoiden, politiikan tutkijoiden ja didaktikkojen
kiinnostusta aihetta kohtaan (ks. esim. Hentilä 2004; Hentilä 2004b; Löfström
2004; Torsti 2003; Torsti 2008; Villaume 2008). Omassa tutkimus- ja opetustyössäni olen kuitenkin
usein törmännyt tarpeeseen selkeyttää historiapolitiikan käsitteistöä. Samalla tarvittaisiin
jonkinlaista tutkimuskehikkoa, jonka avulla tutkijat ja etenkin opinnäytteiden tekijät voisivat
jäsentää historiapoliittisia analyysejaan. Tässä kirjoituksessa esitän yhden mahdollisen tavan
hahmottaa historiapolitiikan eri ulottuvuuksia
