Henkilöstösuunnitteluohje Taitonetti Oy:lle

Abstract

Tunsimme ennalta työn kohdeyrityksen. Tavoitteena oli vastata heidän haasteisiinsa, pysyä henkilöstötarpeen edellä tehokkaasti niin, että se palvelisi yritystä pitkällä aikavälillä. Halusimme myös tarjota yritykselle keinoja löytää henkilöstöä, joka mahdollistaa joustavuuden ja ketteryyden yrityksen toimintatapoina tulevaisuudessakin. Käytimme työssämme kyselyhaastattelua, ja vertasimme saamiamme tietoja alan kirjallisuuteen. Näiden molempien pohjalta loimme toiminnallisen osion, jossa kävimme läpi yrityksen nykytilan sekä annoimme kehitysehdotuksia tulevaan. Päätuloksena saimme aikaan henkilöstösuunnitteluohjeen. Johtopäätöksenä työstä totesimme sen haastavuuden yrityksen jatkuvan voimakkaan muutostilan vuoksi, joka aiheutti suunnittelulle suuria haasteita. Yhteydenpito kohdeyrityksen kanssa oli jokseenkin haastavaa vuoden 2018 loppuvuoden aikana, jolloin yrityksellä oli joulusesongin vuoksi kiireinen aika. Työn pohjalta ohjeistimme Taitonettiä luomaan työmme pohjalta lopullisen henkilöstösuunnitelman seuraaville kolmelle vuodelle, jolloin tulevan henkilöstötarpeen määrällinen ja laadullinen suunnittelu olisi johdonmukaista ja hallittua. Taitonetti voi käyttää työtämme pohjana henkilöstöstrategian luomiseen. Työmme on myös osin monistettavissa muihin yrityksiin

    Similar works

    Full text

    thumbnail-image

    Available Versions