Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vanhempien persoonallisuuden ja nukuttamiskäytäntöjen yhteyttä lasten uniongelmiin kahdeksan kuukauden iässä. Lisäksi tutkittiin hoitovastuun jakautumista vanhempien välillä ja sen yhteyttä lapsen uniongelmiin. Aiemmissa tutkimuksissa vanhempien persoonallisuuden on raportoitu olevan yhteydessä lasten uniongelmiin, mutta käytännössä tutkimukset ovat rajoittuneet äidin psykopatologian ja lasten uniongelmien välisten yhteyksien tarkasteluihin, eikä isiä ole huomioitu kuin muutamissa aiemmissa tutkimuksissa.
Tutkimus toteutettiin osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Tampereen yliopiston, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Itä-Suomen yliopiston Lapsen uni ja terveys -hanketta. Tutkimuksen perusjoukkoon kuuluvat kaikki Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella 1.3.2011-28.2.2012 syntyneet lapset ja heidän vanhempansa. Aineisto kerättiin lähettämällä perheille kyselylomakkeet, joissa kartoitettiin perheen uneen ja terveyteen liittyviä tekijöitä, sekä PK5-persoonallisuustestit. Uniongelmia mitattiin pyytämällä vanhempia arvioimaan yöheräilyn määrää ja lapsen univaikeuksien esiintymistä. Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin järjestyskorrelaatiokertoimien ja ristiintaulukoinnin avulla. Tutkimuksen tekohetkellä kyselylomaketiedot oli saatu 551 perheeltä ja PK5-persoonallisuustestin vastaukset oli saatu 182 äidiltä ja 62 isältä.
Vanhempien persoonallisuuspiirteistä sekä äitien että isien tunne-elämän tasapainoisuus ja sovinnollisuus olivat yhteydessä lapsen unen laatuun. Mitä tasapainoisempia vanhemmat olivat tunne-elämältään, sitä paremmaksi he arvioivat lapsen unen laadun. Kun univaikeuksien mittana käytettiin yöheräilyä aikavälillä 24:00-06:00, vanhempien persoonallisuus ei ollut yhteydessä lapsen univaikeuksiin. Lapsen nukkumapaikka, kyky nukahtaa itsenäisesti ja vanhempien käyttämät rauhoittelukeinot olivat yhteydessä lapsen uniongelmiin siten, että omassa sängyssä nukkuminen ja itsenäiseen nukahtamiseen rohkaisu olivat yhteydessä vähäisiin uniongelmiin. Oletusten vastaisesti isien aktiivisuus lapsen hoidossa ei ollut yhteydessä yöheräilyn määrään tai vanhempien arvioimaan uniongelmien määrään, kun tarkasteltiin hoitovastuun jakautumista vanhempien välillä.
Tämän tutkimuksen perusteella vanhempien persoonallisuus näyttäisi olevan yhteydessä nukuttamiskäytäntöjen valintaan ja lapsen uniongelmien esiintymiseen. Tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimustietoa, jossa uniongelmia on mitattu objektiivisesti. Jatkossa on tärkeää tutkia asiaa pitkittäisasetelmalla, jotta saadaan tietoa vanhemmuuden ja lapsen uniongelmien välisistä syy-seuraussuhteista. Lisäksi tutkimuksissa tulee jatkossakin huomioida sekä äidit että isät, sillä isien persoonallisuus on yhteydessä lapsen unen laatuun äidin ominaisuuksista riippumatta
