Osaamisen huoltovarmuus Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaamisessa

Abstract

Sipilän hallituksen strategisen ohjelman linjaus, jonka mukaan Suomi ylläpitää laaja-alaisesti keskeisiin soti-laallisiin suorituskykyihin liittyvää kansallista teknologista osaamista sekä riittävää huoltovarmuutta ja puolus-tusteollisuutta kertoo siitä, että teollisuuden ja tiedeyhteisön osaamisesta on pidettävä jatkuvasti ja kaikissa oloissa tarkkaan huolta, jotta puolustusvoimat kykenee täyttämään omat velvoitteensa. Linjaus on erityisen keskeinen tulevien, pitkävaikutteisten meri- ja ilmavoimien materiaalihankintojen johdosta, joiden osalta huo-mio kohdistuu tulevaisuudessa tarvittavan sotilaallisen huoltovarmuuden edellyttämään teknologiseen ja teol-liseen perustaan. Tässä selvityksessä tarkasteltiin osaamispohjaisen huoltovarmuuden keskeisiä kehitysnäkymiä ja toimenpi-teitä, joilla huoltovarmuutta voidaan tukea pitkällä aikajänteellä. Hankkeessa kartoitettiin osaamisen huolto-varmuuden kriittisten osa-alueiden nykytilaa, minkä jälkeen suoritettiin tarkempi analyysi kolmen valitun tek-nologia-alueen kohdalla. Edellisen lisäksi suoritettiin pitkän aikavälin ennakointitoimintaa tähän tarkoitukseen kehitetyn osaamistutkan avulla, joka toimii työkaluna osaamisen tilannekuvan luomiseen. Tutkimuksen tulok-sena syntyi osaamisen tilannekuvan konsepti, joka tarjoaa keinon Suomen puolustuksen teknisten ja muiden osaamistarpeiden seurantaan sekä mahdollisuuden vaikuttaa maan kannalta välttämättömän teknologia-osaamisen kehittymiseen ja sen ylläpitoo

    Similar works