Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa olevien osakeyhtiöiden hallinnointiohje (Corporate Governance -ohje) 1.1.2019

Abstract

Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) hallinnointiohjeiden päivittäminen on valmisteltu osana Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden yhtiöittämisen ja valtion liikenteenohjauskonsernin perustamisen laajempaa valmistelua. Päivitetyssä hallinnointiohjeessa otetaan huomioon mm. LVM:n omistajaohjattavien yhtiöiden muutokset ja valtion omistajapolitiikkaa koskevan valtioneuvoston periaatepäätöksen 13.5.2016 sisältö. Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodi on päivitetty vuonna 2015 ja Keskuskauppakamarin julkaisema suositus Listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittämisestä vuonna 2016. Muutoksia on tapahtunut myös OECD:n julkaisemissa hallinnointiperiaatteissa vuonna 2015 ja 2016. LVM:n toimialalle kuuluu kolme osakeyhtiötä (Cinia Oy, Traffic Management Finland Oy ja Yleisradio Oy). Yleisradio Oy:n ohjauksesta vastaa eduskunnan valitsema hallintoneuvosto. Osakeyhtiöiden hallinnointi perustuu osakeyhtiölakiin (624/2006). Valtionyhtiöiden hallinnoinnista säädetään laissa valtion yhtiöomistuksesta ja omistajaohjauksesta (1368/2007). Tämä hallinnointiohje perustuu aiempaan, 1.1.2012 voimaan tulleeseen ohjeeseen

    Similar works