Vapaan rasvasiirteen vaikutukset vatsaontelon kiinnikkeiden hoidossa

Abstract

Vatsaontelon sisäisen leikkauksen jälkeen muodostuvat vatsansisäiset kiinnikkeet ovat merkittävä kliininen ongelma. Kiinnikkeitä muodostuu etenkin avotekniikalla tehtyjen leikkausten yhteydessä. Kiinnikkeiden muodostuminen aiheuttaa kroonista vatsan ja lantion alueen kipua, hedelmättömyyttä sekä suolitukoksia ja johtaa usein uusintaleikkauksiin. Suomessa saatavilla olevien kiinnikkeiden muodostumista estävien tuotteiden vaikutusmekanismit perustuvat vaurioituneiden vatsakalvopintojen mekaaniseen eristämiseen. Kyseisten tuotteiden kliininen näyttö ja käyttö on vähäistä. Vatsaontelon kiinnikkeiden muodostuminen muistuttaa ihon haavan paranemista monin tavoin. Vapaita rasvasiirteitä käytetään fibroottisten tilojen kuten hypertrofisten ja kiristävien arpien hoidossa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vapaan rasvasiirteen vaikutusmekanismia vatsaontelon sisäisten kiinnikkeiden ehkäisyssä hiirimallin avulla. Tutkimuksessa käytettiin kokeellista hiirimallia, jossa hiirille tehtiin vatsaontelon sisäinen avoleikkaus ja kiinnikkeet indusoitiin mekaanisesti vaurioittamalla caecumin ja peritoneumin pintaa skalpellilla. Samassa yhteydessä koeryhmälle injisoitiin vaurioalueen preperitoneaalitilaan vapaa rasvasiirre. Hiirille tehtiin 30 vuorokauden kohdalla 18F-FDG PET/TT-kuvaus ja hiiret lopetettiin. Virtaussytometristen määritysten osalta käytössä oli 7 vuorokauden aikapiste, jossa hiiret lopetettiin. Lopettamisen jälkeen kiinnikkeiden aste arvioitiin ja kiinnikkeet valokuvattiin. Peritoneumista ja rasvasiirteestä kerättiin näytteet histologisia, immunohistokemiallisia, virtaussytometrisia ja qRT-PCR-analyyseja varten. Rasvasiirre vähensi merkittävästi kiinnikkeiden muodostumista. Rasvasiirreryhmällä kiinnikkeet olivat kalvomaisen ohuita ja helposti irroteltavissa. Kiinnikekontrolliryhmässä kiinnikkeet olivat pääsääntöisesti tiukkoja, yhtenäisiä ja niiden irrotteluun tarvittiin leikkaus. Anti-inflammatorisen ja anti-fibroottisen sytokiinin, IL-10, ilmentyminen oli merkittävää rasvasiirreryhmässä 7 vuorokauden kuluttua toimenpiteestä. Kudosmakrofagit ja anti-inflammatoriset M2-tyypin makrofagit olivat kadonneet siirretystä rasvasta 7 vuorokauden kohdalla ja rasvasiirteestä peräisin olevaa solukkoa ei ollut tunnistettavissa peritoneumista kerätyistä näytteistä. Peritoneumin parantumisen osalta määritettiin keratiini-8-värjäyksen osuus, joka oli suurempi rasvasiirreryhmässä 7 vuorokauden kohdalla. Rasvasiirre ehkäisee kiinnikkeiden muodostumista hiirillä. Tulostemme pohjalta tämä saattaa johtua siitä, että rasvasiirre edistää vaurioituneen vatsakalvopinnan paranemista, ilman kiinnikkeen muodostumista. Kehittämämme uusi lähestymistapa vatsaontelon kiinnikkeiden ehkäisyyn on autologinen ja edullinen, lisäksi kliininen sovellettavuus on edullista, koska rasvasiirrekirurgiaa hyödynnetään jo plastiikkakirurgian alalla